Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 30



 

 

Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtäväkuvat 2023

 

Kunnanhallitus 06.03.2023 § 30     

186/01.01.00.03/2023  

 

 

Hallintosäännön 49 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtäväkuvat.

 

Tehtävänkuvassa määritellään viran/tehtävän tarkoitus, olennainen sisältö ja keskeiset tehtäväkokonaisuudet. Tehtäväkuvat tarkistetaan tehtävä- ja henkilömuutosten yhteydessä sekä vuosittain kehityskeskustelun osana.

 

Kunnanjohtaja on käynyt kehityskeskustelut toimialajohtajien kanssa.

 

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain tammi-helmikuussa kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan edellisen vuoden tavoitteiden toteutuminen, päivitetään tarvittaessa tehtäväkuvaa ja sovitaan alkavan kauden työn painopisteistä ja tavoitteista. Arvioinnista ja sovituista tavoitteista informoidaan kunnanhallitusta käsiteltäessä kunnanjohtajan tehtäväkuvaa. Johtajasopimuksen tarkoittama kunnanjohtajan kehityskeskustelu on käyty 13.2.2023.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä tehtävänkuvat vuodelle 2023 liitteiden mukaisesti seuraavasti:
1. kunnanjohtaja Outi Mäkelä
2. toimialajohtajat
     konsernipalvelut, hallintojohtaja Katja Vuorinen
     sivistystoimiala, sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen
     ympäristötoimiala, tekninen johtaja Juha Oksanen

 

Valmistelija

kunnanjohtaja Outi Mäkelä, outi.makela(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.