Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.11.2021/Pykälä 85



 

 

Metsäkylän koulun hallinnollinen yhdistäminen Mäntysalon kouluun

 

Sivistyslautakunta 25.11.2021 § 85     

1552/00.01.00.04/2021  

 

 

Koulujen hallinnolliset yhdistämiset

Nurmijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt palveluverkkosuunnitelman kokouksessaan 27.01.2021. Tavoitteena on ylläpitää ja edelleen kehittää laadukasta ja tarkoituksenmukaista, kuntalaisia tasapuolisesti palvelevaa palveluverkkoa, joka samalla toimii kustannustehokkaasti. Koulujen käyttötalouden kustannuksia alennetaan ja toiminnan organisointia joustavoitetaan hallinnollisten yhdistämisten kautta. Tavoite on, että kaikilla kouluilla olisi virkarehtori. 

Kunnan hallintosäännön 26 §:n (sivistyslautakunnan ratkaisuvalta, kohta 4) mukaan sivistyslautakunta päättää yksiköiden hallinnollisista yhdistämisistä ja uusien toimintayksiköiden perustamisesta koulujen ja varhaiskasvatuksen osalta.

Valtuusto linjasi aluekohtaisesti, että Nurmijärven keskiseltä alueelta hallinnollista yhdistymistä suunnitellaan Karhukorven ja Nukarin sekä Maaniitun ja Palojoen kouluille. Eteläiseltä alueelta hallinnollista yhdistymistä on kaavailtu Harjulan ja Syrjälän, Metsäkylän ja Mäntysalon sekä Lepsämän ja Valkjärven kouluille.

Asiaa lähdettiin valmistelemaan syksyllä 2021. Valmisteluun kuuluivat kuulemiset, joita järjestettiin kaikkien koulujen oppilaille ja heidän huoltajilleen, henkilökunnalle sekä muille, joita asia koskee tai muutoin kiinnostaa. Henkilökunnan, huoltajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden kuulemiset järjestettiin kouluilla paikan päällä. Oppilaiden kuuleminen järjestettiin kyselyn avulla.

Koulujen hallinnollisia yhdistämisiä koskevat selvitykset

Hallintolain 31 §: n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot ja selvitykset.

Koulujen hallinnollisia yhdistämisiä koskevissa päätöksissä kunta opetuksen järjestäjänä arvioi, mitä selvityksiä se päätöksen valmistelemiseksi tarvitsee. Asian valmistelussa ja käsittelyssä on lisäksi huomioitu hallintolain 41 §:ssä säädetty vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen.

Asian vireilläolosta ilmoittaminen ja vaikutusmahdollisuuksien varaaminen (HallintoL 41§)

Hallintolain 41§: n 2 momentin mukaisesti asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettu asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

Asianosaisten kuuleminen (HallintoL 34 §)

Hallintolain 34 §: n mukaisesti asianosaisille on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kuitenkin päätettäessä kunnan kouluverkosta, ei asian käsittelyssä katsota olevan varsinaisia asianosaisia, joita tulisi kuulla siten kuin hallintolain 34 §:ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta (Kuntaliitto). Nurmijärven kunta on kuitenkin halunnut varata kuntalaisille mahdollisimman laajat vaikutusmahdollisuudet ja järjestänyt kuulemistilaisuudet kuntalaisille, henkilöstölle ja kyselyn muodossa myös oppilaille, vaikka laki ei olisi tätä edellyttänyt.

Nurmijärven kunnan sivistys- ja hyvinvointitoimiala on ilmoittanut julkisista keskustelu- ja kuulemistilaisuuksista eri koulujen osalta kunnan virallisilla nettisivuilla julkaistulla kuulutuksella 23.9.2021 ja paikallislehdessä julkaistulla kuulutuksella 26.9.2021. Lisäksi henkilökunnalle ja oppilaiden huoltajille on lähtenyt sähköinen tiedote ja kutsu kuulemistilaisuuksiin Wilma-järjestelmässä 23.9.2021.

Metsäkylän ja Valkjärven yleinen kuulemistilaisuus järjestettiin tiistaina 2.11.2021 klo 18-19:30 Metsäkylän koululla.

Hallintolain mukaisesti keskustelu- ja kuulemistilaisuuksista on laadittu erilliset muistiot, johon on kirjattu tilaisuudessa esille tuodut asiat. Lisäksi asiasta on ollut mahdollista jättää kirjallinen mielipide viimeistään 5.11.2021 mennessä toimittamalla sen osoitteeseen Nurmijärven kunnan sivistys- ja hyvinvointitoimiala, PL 37, 01901 Nurmijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kunta@nurmijarvi.fi. Määräaikaan mennessä saapui yksi mielipide liittyen Metsäkylän ja Mäntysalon tilanteeseen ja kaksi yleistä mielipidettä hallinnollisista yhdistämisistä. Tulleet mielipiteet on huomioitu ja niitä on käytetty päätöksenteon tukena, mutta niitä ei henkilötietojen suojan vuoksi julkaista verkossa.

Oppilaiden kuuleminen toteutettiin kyselyn muodossa kouluilla viikon 41 aikana. Kyselyn vastauksia hyödynnettiin lapsivaikutusten ennakkoarvioinnissa.

Yhteenveto Metsäkylän ja Mäntysalon koulujen huoltajien ja asiasta kiinnostuneiden kuntalaisten kuulemisesta 

Huoltajien keskuudessa huolta herätti näiden kahden koulun erilaisuus ja etenkin niiden kokoero. Metsäkylän toimipisteen pelätään jäävän isomman Mäntysalon jalkoihin. Lisäksi rehtorin aika ja jaksaminen herätti huolta, kuinka Mäntysalon rehtorilla tulee olemaan aikaa ja halua pitää myös pienemmän toimipisteen puolia ja johtaa tätä. Uudistuksen nähtiin olevan ristiriidassa Nurmijärven kunnan strategisten tavoitteiden kanssa, eikä yhdistämistä haluta tapahtuvan.

Henkilöstön kuuleminen

Henkilöstön kuulemiset toteutettiin paikan päällä jokaisella koululla. (Kuulemisten tiedot ovat liitteissä). Lisäksi kaikille halukkaille rehtoreille järjestettiin oma henkilökohtainen kuulemistilaisuus, mutta niitä ei henkilötietojen suojan vuoksi julkaista verkossa.

Koulujen henkilöstön kuulemistilaisuudet järjestettiin seuraavasti: 

-Metsäkylä torstaina 28.10.2021 

-Mäntysalo tiistaina 2.11.2021

 

Yhteenveto Metsäkylän koulun henkilöstön kuulemisesta

 

Henkilöstön keskuudessa huolta aiheutti se, että tuleeko heillä enää olemaan lainkaan läsnä olevaa rehtoria. Lisäksi suurempaan yksikköön yhdistettäessä Metsäkylän pelätään jäävän Mäntysalon jalkoihin. Henkilöstö myös korosti, että ovat itse halunneet hakeutua pieneen kouluun töihin, eivätkä halua tämän tilanteen muuttuvan. Henkilöstö ei puoltanut Metsäkylän hallinnollista yhdistämistä Mäntysalon kouluun.

 

Yhteenveto Mäntysalon koulun henkilöstön kuulemisesta

 

Mäntysalon henkilökunta koki merkittäväksi heikennykseksi sen, että rehtori olisi huonommin saatavilla. Rehtorilla nähtiin jo nyt olevan paljon työtä kahden eri toimipisteen kanssa, joten huolta aiheutti se, kuinka tämän jaksaminen ja aika tulee riittämään, jos Mäntysaloon yhdistetään vielä Metsäkylän koulu. Henkilöstö ei puoltanut Metsäkylän hallinnollista yhdistämistä Mäntysalon kouluun.

 

Vaikutusten ennakkoarviointi

 

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) on tapa arvioida etukäteen, miten valmistelussa oleva päätös vaikuttaisi erilaisten ihmisryhmien elämään. Erilaisten vaihtoehtojen käsittely ja vaikutusten jäsentäminen auttaa hahmottamaan tulevaa. Vaikutusten ennakkoarvioinnissa yhdistetään eri näkökulmia samaan arviointityöhön. Ennakkovaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin, miten hallinnolliset yhdistämiset vaikuttavat kuntalaisiin, ympäristöön, organisaatioon ja henkilöstöön sekä talouteen. EVA:ssa käytettiin myös henkilöstön ja huoltajien kuulemisissa esiin nousseita seikkoja.

Lapsivaikutusten ennakkoarviointi

 

Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa arvioidaan etukäteen päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. Ennakkoarviointi mahdollistaa eri vaihtoehtojen vertailun ja parhaan ratkaisun löytymisen. Se on myös tapa varmistaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämä lapsen edun harkinta lasta tai lapsia koskevassa päätöksenteossa.

 

Lapsivaikutusten ennakoinnissa ja arvioinnissa keskeistä on kysyä, miten tulevat tai tapahtumassa olevat muutokset vaikuttavat lapsen ja lapsiperheen arkeen ja kokemuksiin. Yleisellä tasolla määritellään niitä perusedellytyksiä ja laatutekijöitä, joita palvelun toteutumisen osalta kunnassa on hyvä arvioida.

 

Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnissa on otettu kantaa siihen, millaisia muutoksia mahdolliset hallinnolliset yhdistämiset mahdollisesti aiheuttavat lapsen näkökulmasta. Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnissa tarkasteltiin vaikutuksia, joita hallinnollisilla yhdistämisillä voi olla esimerkiksi rehtorin läsnäoloon, opetuksen laatuun ja koulukuljetuksiin ja tässä otettiin huomioon myös lasten oma arvio ja mielipide kyselyn kautta saatujen vastausten avulla.

 

Kooste ennakkovaikutusten arvioinnista ja lapsivaikutusten arvioinnista

 

Ennakko- ja lapsivaikutusten arvioinnissa nostettiin esiin mm. huoltajien ja henkilöstön huoli Metsäkylän yhdistämisestä isompaan Mäntysalon yksikköön, rehtorin läsnäolon väheneminen sekä sen seuraukset esimerkiksi oppilastuntemukseen ja opettajien tukeen. Metsäkylän oppilaat siirtyvät kuitenkin Mäntysalon yläkouluun, joten hallinnollinen yhdistäminen loisi luonnollisen jatkumon ja mahdollistaisi yhtenäisen koulukulttuurin näiden kahden koulun välille.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää valmistelun pohjalta, että Metsäkylän koulua ei tässä vaiheessa yhdistetä hallinnollisesti Mäntysalon kouluun. Lisäksi sivistyslautakunta päättää, että Metsäkylän koulun hallinnollista yhdistämistä Mäntysalon kouluun tarkastellaan uudelleen lukuvuonna 2023-2024. Mahdollinen yhdistäminen voisi tapahtua aikaisintaan lukuvuoden 2024-2025 alussa.

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 317 2401

 

Asian käsittely

 

Lautakunnan jäsen Kalle Rantakulma teki muutosesityksen:

 

Sivistyslautakunta päättää valmistelun pohjalta, että Metsäkylän koulua ei tässä vaiheessa yhdistetä hallinnollisesti Mäntysalon kouluun. Lisäksi sivistyslautakunta päättää, että Metsäkylän koulun hallinnollista yhdistämistä Mäntysalon kouluun tarkastellaan uudelleen, mikäli koulujen toimintaympäristöissä tapahtuu muutoksia.

 

Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, voidaanko jäsen Rantakulman ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös 

Sivistyslautakunta päätti valmistelun pohjalta, että Metsäkylän koulua ei tässä vaiheessa yhdistetä hallinnollisesti Mäntysalon kouluun. Lisäksi sivistyslautakunta päätti, että Metsäkylän koulun hallinnollista yhdistämistä Mäntysalon kouluun tarkastellaan uudelleen, mikäli koulujen toimintaympäristöissä tapahtuu muutoksia.

 

 

Liitteet

Yleinen tiedote

Metsäkylän ja Mäntysalon vaikutusten ennakkoarviointi

Lapsivaikutusten arviointi Metsäkylä - Mäntysalo

Muistio Metsäkylän henkilöstön kuulemistilaisuudesta

Muistio Mäntysalon henkilöstön kuulemistilaisuudesta

Muistio Metsäkylän ja Mäntysalon huoltajien kuulemistilaisuudesta

Rehtoreiden kuuleminen (ei julkaista verkossa)

Mäntysalon oppilaiden kyselyn yhteenveto (ei julkaista verkossa)

Metsäkylän oppilaiden kyselyn yhteenveto (ei julkaista verkossa)

Yleisiä kirjallisia mielipiteitä 2 kpl ja 1 kpl liittyen Metsäkylän ja Mäntysalon tilanteeseen (ei julkaista verkossa)