Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtävänkuvat 2021

 

Kunnanhallitus 01.02.2021 § 44     

119/01.01.00.03/2021  

 

 

Hallintosäännön 45 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtäväkuvat.

 

Tehtävänkuvassa määritellään viran/tehtävän tarkoitus, olennainen sisältö ja keskeiset tehtäväkokonaisuudet. Tehtäväkuvat tarkistetaan tehtävä- ja henkilömuutosten yhteydessä sekä vuosittain kehityskeskustelun osana.

 

Kunnanjohtaja on käynyt kehityskeskustelut toimialajohtajien kanssa.

 

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain tammi-helmikuussa kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan edellisen vuoden tavoitteiden toteutuminen, päivitetään tarvittaessa tehtäväkuvaa ja sovitaan alkavan kauden työn painopisteistä ja tavoitteista. Arvioinnista ja sovituista tavoitteista informoidaan kunnanhallitusta käsiteltäessä kunnanjohtajan tehtäväkuvaa. Johtajasopimuksen tarkoittama kunnanjohtajan kehityskeskustelu on käyty 11.1.2021.

 

Päätöksen liitteissä on kunnanjohtajan sekä toimialajohtajien tehtävänkuvat.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää liitteiden mukaisesti hyväksyä vuodelle 2021 tehtäväkuvat seuraavasti

1. kunnanjohtaja Outi Mäkelä
2. toimialajohtajat

konsernipalvelut, hallintojohtaja Katja Vuorinen
sivistystoimiala, sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen
ympäristötoimiala, tekninen johtaja Jouko Lehtonen

 

Valmistelija

kunnanjohtaja Outi Mäkelä, puh. 040 317 2100

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä
- sivistysjohtajan tavoitteeseen Kuntatasoisen hyvinvointityön koordinointi yhteistyössä hyvinvointikoordinaattorin kanssa  toimenpiteeksi Kunnan ikäihmisten palvelujen selkiyttäminen.
- teknisen johtajan tavoitteeseen 2. Ympäristötoimialan toiminnan ja organisaation kehittäminen toimenpiteeksi Resurssien varmistaminen, tarvittaessa puitesopimuksin.

Asian käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin tauko klo 18.00-18.10.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa