Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.04.2021/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Röykän koulun vanhan osan peruskorjauksen luonnossuunnitelma

 

Sivistyslautakunta 29.04.2021 § 41     

1565/10.03.02.00/2020  

 

 

Nurmijärven kunnan Röykän koulun vanhan osan peruskorjaus on osa hyväksyttyä investointiohjelmaa. Hankkeelle on varattu 3,45 miljoonan euron määrärahan vuosille 2021-2022. Kohteesta on tehty Rakenne-, kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus suunnittelun pohjaksi v. 2020 (Sitowise Oy 28.7.2020). Hankkeen suunnittelu on käynnistetty vuoden 2020 määrärahoilla ja suunnitelmat valmistuvat keväällä 2021.

 

Peruskorjauksen toteutus on tarkoitus aloittaa loppukesällä 2021 ja jatkuu koko lukuvuoden ajan.

 

Korjaustyön aikaiset väistötilat on selvitetty. Väistötilat siirretään NYK:n pihalta keväällä Röykän koulun piha-alueelle suunnitelmaluonnoksen mukaisesti. Tämä ratkaisu palvelee parhaiten koulun toimintaa peruskorjauksen aikana, jolloin koko vanha osa joudutaan tyhjentämään.

 

Hankkeen määrärahatarve tarkentuu suunnitelmien ollessa siinä vaiheessa, että laskenta voidaan tehdä. Hankkeen tavoitteena on käyttäjäturvallisuuden varmistaminen sekä muutosjoustavuuden lisääminen, jolloin voidaan vastata koulun toiminnassa ennustettujen oppilasmäärien muutoksiin tulevina vuosina. Lisäksi huomioidaan tilankäytön tehostaminen sekä osin samoissa tiloissa toimivan päiväkodin ja koulun opetusryhmien siirtymistarpeet eri rakennusten välillä tulevina vuosina.

 

Rakennuksen talotekniikka on uusimistarpeessa kokonaisuudessaan. Lisäksi rakennuksen perustukset salaojineen, alapohjat, yläpohjat sekä ulkoseinärakenteet vaativat uusimista, korjaamista tai tiivistämistä. 

 

Kohteen vesikatto on uusittu aiemmin. Tämä huomioidaan korjaussuunnittelussa, eikä vesikattoa ole tarkoitus uusia. Laajennusta ei tehdä nykyisten ulkoseinien ulkopuolelle muutoin kuin tekemällä jätehuollon vaatimat nykymääräysten vaatimat rakenteet.

 

Itse talon julkisivut säilytetään alkuperäistä suunnitelmaa kunnioittaen. Peruskorjaukseen liittyvät piirustukset ovat liitteenä.

 

Tekninen lautakunta on hyväksynyt 4.3.2021 Röykän koulun peruskorjauksen luonnossuunnitelman, ja päätöksessään todennut, että sivistyslautakunnan kommentit huomioidaan jatkosuunnittelussa määrärahojen puitteissa. Sivistys- ja hyvinvointitoimiala esittää, että sivistyslautakunta hyväksyy osaltaan luonnossuunnitelman.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta hyväksyy osaltaan Röykän koulun peruskorjauksen luonnossuunnitelman.

 

Valmistelija

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa