Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan hakeminen

 

Hyvinvointilautakunta 26.01.2021 § 8     

83/00.04.02/2021  

 

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää vielä kotona itsenäisesti pärjäävien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla. Ohjelmaa on koordinoinut Ikäinstituutti vuodesta 2005 alkaen.

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa on tähän mennessä ollut mukana 86 kuntaa. Ohjelmaan valitaan uusia kuntia maaliskuussa 2021. Tällä hakukierroksella tavoitellaan ohjelmaan kuntia, joilla on jo osaamista ja valmiuksia syventää paikallista Voimaa vanhuuteen -toimintaa. Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista ottamalla käyttöön hyviä toimintatapoja liikuntaneuvonnasta, ryhmäliikunnasta ja ulkoilusta. Hyvien toimintatapojen käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, julkisen sektorin ja ikäihmisten kanssa. Kohderyhmänä on kotona ilman säännöllisiä koti-/hoivapalveluja asuvat iäkkäät (pääosin 75+), joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia, yksinäisyyttä ja osallistumisvaikeuksia.

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valitut kunnat saavat Ikäinstituutilta kolmeksi vuodeksi maksuttoman mentoroinnin, joka sisältää tukea alkutilanteen kartoitukseen ja kehittämissuunnitelman laadintaan, hyvien toimintatapojen käyttöönottoon, seurantaan ja arviointiin. Lisäksi kunnat saavat kuntakohtaista ohjausta, kouluttajakoulutusta eri ammattiryhmien ja vertaisten paikalliseksi kouluttamiseksi, terveysliikunnan ja -neuvonnan materiaalia sekä Voimaa vanhuuteen - yhdessä oppimisen verkostot.

 

Kunnille ei myönnetä erillistä rahoitusta. Kuntien kannattaa varata henkilötyöpanosten lisäksi varoja mm. julkisen sektorin yhteyshenkilöiden ja järjestöjen vapaaehtoisten koulutuksiin liittyviin matka- ja majoituskuluihin, paikallisten koulutusten toteuttamiseen ja liikuntatilojen kustannuksiin.

 

Valintakriteerit Voimaa Vanhuuteen -ohjelmaan

 

  • Kunta/ yhteistoiminta-alue ei ole aiemmin kuulunut Voimaa vanhuuteen -mentorointiohjelmaan.
  • Kunnanhallitus tai lautakunta on tehnyt päätöksen ohjelmaan hakemisesta.
  • Kunta on tehnyt aiesopimuksia erityyppisten järjestöjen, kuten kansanterveys-, liikunta- ja eläkeläisjärjestöjen kanssa Voimaa vanhuuteen -työn toteuttamiseksi.
  • Kunta on nimennyt poikkisektorisen työryhmän, joka ottaa vastuulleen Voimaa vanhuuteen -työn etenemisen. Ryhmässä on edustajat liikunta-/vapaa-aika-, sosiaali- ja terveys-, kulttuuri- ja sivistystoimesta, vanhusneuvostosta sekä järjestöistä.
  • Julkisen sektorin hallintokunnat ja vanhusneuvosto nimeävät kukin yhden sekä järjestökenttä 1-2 henkilöä, jotka sitoutuvat toimimaan yhteyshenkilöinä Ikäinstituuttiin.

Kunta/sen edustajia on mukana maakunnallisissa Voimaa vanhuuteen -oppimisverkostoissa tai Ikäinstituutin kouluttajaverkostossa tai oli mukana Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi -kärkihankkeessa

 

Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomuksessa esitettiin seuraavat kehittämiskohteet ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta (Nurmijärven hyvinvointikertomus 2017-2020)

 

  • Nurmijärvellä on edelleen potilaita enemmän ympärivuorokautisessa pitkäaikaisessa laitoshoidossa kuin vertailukunnissa. Tavoite on pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen ja kotona asumisen ja kodinomaisen asumisen tukeminen mahdollisimman pitkään.
  • Ikäihmisten osallistuminen ohjattuun vapaa-ajanliikuntaan ja järjestötoimintaan on vähäistä.
  • Kulttuuripalveluita kaivataan lisää.

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelma vastaa em. kehittämiskohteiden haasteisiin. Lisäksi tavoitteena on vähentää tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeita lisäämällä ikääntyvien hyvinvointia.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää, että Nurmijärven kunta hakee seuraavaksi kolmeksi (3) vuodeksi Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen mentorointiohjelmaan.

 

Valmistelija

Liikuntapäällikkö Joose Kemppainen, puh. 040 317 2050

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa