Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Hyvinvointia ja terveyttä edistävien avustusten myöntämisen periaatteet / muutos hakuaikaan

 

Hyvinvointilautakunta 26.01.2021 § 7     

81/02.05.01.02/2021  

 

 

Nurmijärven kunnan hyvinvointilautakunta myöntää vuosittain avustuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Avustuksia voidaan myöntää yhdistyksille ja järjestöille. Avustettavan toiminnan tulee edistää eri-ikäisten nurmijärveläisten hyvinvointia ja terveyttä.

 

Haettavia avustuksia ovat toiminta-avustus ja kohdeavustus. Toiminta-avustus on tarkoitettu hyvinvointia ja terveyttä edistävän yhdistyksen perustoiminnan kuluihin. Toiminta-avustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kustannuserät. Kohdeavustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, projekteihin, leireihin ja retkiin. Kohdeavustusta myönnetään ainoastaan avustettavaan tapahtumaan tai hankkeeseen liittyviin kuluihin.

 

Hyvinvointilautakunta on 21.1.2020 § 5 hyväksynyt hyvinvointia ja terveyttä edistävien avustusten myöntämisen periaatteet. Periaatteisiin on kirjattu, että avustuksia haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Hyvinvointipalvelut esittää, että avustusten hakuaikaa aikaistetaan siten, että avustuksia tulee hakea vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Muutos yhdenmukaistaisi kunnan avustuskäytäntöä, sillä maaliskuu on myös mm. liikuntajärjestöjen toiminta- ja tila-avustusten hakuaika sekä yksi kulttuuriavustusten ja nuorisotoiminnan avustusten hakemiselle määritellyistä hakuajoista. Lisäksi hakuajan aikaistaminen tukisi paremmin järjestöjen ja yhdistyksien toiminnan suunnitelmallisuutta ja asetettujen tavoitteiden toteutumista.

 

Liitteenä on hyvinvointilautakunnan 21.1.2020 hyväksymät hyvinvointia ja terveyttä edistävien avustusten myöntämisen periaatteet, joihin on kirjattu muutos hakuaikaan esityksen mukaisesti.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää
1. hyväksyä hyvinvointia ja terveyttä edistävien avustusten periaatteisiin muutoksen avustusten hakuajan aikaistamiseksi ja
2. että muutos tulee voimaan 1.3.2021 alkaen.

 

Valmistelija

Hyvinvointikoordinaattori Kaisa Laine, puh. 040 317 4363

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa