RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 22.09.2020/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
6 | 6-025 Lintumetsän koulu, paketti |
Nurmijärven Lepsämä: korttelin 6166, VU-, VK- ja VP-alueen asemakaavan muutos
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 22.09.2020 § 76
1267/10.02.03/2020
Nurmijärven kunta aloittaa Lepsämän Mäntytie 18 ja Kaskitie 3:n asemakaavamuutoksen. Alue sijaitsee Lintumetsän taajamassa keskeisellä paikalla. Kaava-alueen pinta-ala on noin 3,2 ha. Alueella sijaitsee Lepsämän päiväkoti sekä koulun väistötilana toimiva tilapäinen rakennus. Suunnittelualue on kunnan omistuksessa.
Kaavamuutoksen tarve on tullut sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja tilakeskuksen tarpeesta. Asemakaavamuutos on kunnan palvelutuotannon edellyttämä hanke. Lintumetsässä on pitkään ollut tarve koulun sijoittumiselle alueelle.
Suunnittelualue on Klaukkalan osayleiskaavassa osoitettu pientalovaltaiseksi asuinalueeksi (AP-1). Suunnittelualueella voimassa oleva asemakaava 6-002 on saanut lainvoiman 18.10.1994 ja asemakaava 6-021 on saanut lainvoiman 12.11.2012. Suunnittelualue on asemakaavassa osoitettu opetustoimintaa, sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YOS), urheilu- ja virkistyspalvelualueeksi (VU) sekä puistoalueeksi (VP).
Kaavamuutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää ilmoittaa Lintumetsän koulun asemakaavamuutoksen vireille tulleeksi.
Valmistelija
asemakaavasuunnittelija Salla Jäntti, salla.jantti@nurmijarvi.fi
Asian käsittely
Mustonen esitti Suomen kannattamana, että suunnittelualueelle otetaan tarkasteluun mukaan viereinen VK-alue.
Puheenjohtaja tiedusteli, voiko lautakunta hyväksyä muutosesityksen yksimielisesti. Lautakunta ilmaisi hyväksyvänsä lisäyksen yksimielisesti.
Päätös
Esittelijän esitys hyväksyttiin Mustosen lisäyksellä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |