RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 22.09.2020/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
3 | 3-346 Jokimetsä_Kaavoitettavan alueen kartta | |
4 | 3-346 Jokimetsä_Sijaintikartta | |
5 | 3-346 Jokimetsä_Osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
Asemakaavan muutos Klaukkalan Jokimetsän alueella
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 22.09.2020 § 75
665/10.02.03/2020
Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa, keskustan pohjoispuolella, Ketunkallion alueella. Alue rajautuu etelässä Haikalan asuinalueeseen, lännessä Ylisjokeen sekä idässä Vuorenhaltijan tiehen. Alue sijaitsee lähipalveluiden, Haikalan ja Mäntysalon koulujen sekä päiväkotien läheisyydessä.
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 5 ha. Alue on rakentamatonta metsäistä ja osittain hakkualuetta sekä peltoa. Alueella on jonkin verran korkeusvaihteluita, metsäisiä mäenkumpareita sekä vesiuomia.
Alueella on todettu suojeltavia luontoarvoja, kuten lepakoiden esiintymisalue sekä lahokaviosammalta. Lisäksi alueella on luonnontilaisena säilytettävä vesiuoma. Ylisjoen uoman varsi on luontoarvoiltaan merkittävä.
Alueen asemakaavan muutos laaditaan, jotta voidaan osoittaa alueelle kysyntää vastaavia tontteja pääasiassa pientalorakentamiseen ja jonkin verran yhtiömuotoiseen toteutukseen. Suunnittelualue on pääosin kunnan omistuksessa ja hanke on käynnistetty kunnan aloitteesta. Jokimetsän alueen asemakaavan muutos on kaavoitusohjelman mukainen hanke.
Uudenmaan voimassa olevien maakuntakaavojen yhdistelmässä 2020 alue on taajamatoimintojen aluetta, jonka läheisyydessä on tiivistettävää aluetta, seututie ja viheryhteystarve. Uusimaa-kaava 2050:ssä (hyväksyttävänä syksyllä 2020) alue on osoitettu taajamatoimintojen kehittämisvyöhykkeeksi, jonka läheisyyteen sijoittuu vedenhankinnan kannalta arvokas pintavesialue sekä seudullisesti merkittävä tie.
Suunnittelualueella on voimassa vuonna 2017 hyväksytty Klaukkalan osayleiskaava. Kaavassa alue on pientalovaltaista asuinaluetta, AP-4/tot5 ja AP-3/tot5, jonka toteuttamisen edellytyksenä on, että Klaukkalantien ja Kirkkotien kiertoliittymä on toteutettu. Alueet on tarkoitettu erillispientaloja ja osittain rivi- ja ryhmäpientaloja tai tehokkuudeltaan vastaavanlaista asuntotyyppiä varten. Lisäksi alueella on virkistysaluetta, V-1, ja luonnonsuojelullisesti arvokasta aluetta, mm. lepakoiden tärkeä ruokailualue ja siirtymisreitti, sl-8/3.
Suunnittelualueella voimassa olevat asemakaavat ovat 3-001-2, Klaukkala, vuodelta 1962 ja 3-239, Klaukkala Haikalan laajennus vuodelta 2002. Asemakaavassa alue on lähivirkistysaluetta, VL ja maatalousaluetta, M.
Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy valtuusto.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää ilmoittaa Klaukkalan Jokimetsän aluetta koskevan asemakaavan muutoksen vireille tulleeksi.
Valmistelija
kaavoitusarkkitehti Katri Peltoniemi, katri.peltoniemi@nurmijarvi.fi
Esitys hyväksyttiin.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |