RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tulevaisuusvaliokunta
Esityslista 06.10.2025/Asianro 11
Nurmijärven väestölaskelmat: Klaukkalan alue 2025–2035, Kirkonkylän ja Rajamäen alueet 2025–2044
Tulevaisuusvaliokunta 06.10.2025
1211/02.02.00/2025
Nurmijärven kunnan väestönkehityksestä on laadittu aluekohtaisia väestölaskelmia. Klaukkalan alueella laskelma on laadittu vuosille 2025–2035 johtuen uusien asumisenalueiden toteuttamisjärjestykseen liittyvistä erityiskysymyksistä ja näiden ratkaisemisesta (Maankäytön tavoiteohjelman laadinta). Muilla alueilla laskelmat yltävät vuoteen 2044 asti.
Väestölaskelmien päivitys vuonna 2025
Paitsi lukujen puolesta on väestölaskelmat päivitetty vuoden 2025 aikana myös alueiden osalta. Aiemman viiden (Klaukkala, Kirkonkylä, Rajamäki, Röykkä, maaseutualueet) alueen sijaan päivitetyssä laskelmassa alueita on 13 kappaletta. Alueet on muodostettu osana kunnan palveluverkkotyötä. Alueet on muodostettu erityisesti siten, että taajamien osayleiskaavojen uudet asumisen alueet otetaan huomioon tiettyihin alakouluihin syöttävinä alueina. Lisäksi alueiden muodostamisessa on huomioitu koulupäivinä ajettavat linjat.
Alueet on muodostettu yhteistyössä sivistys- ja hyvinvointitoimialan, ympäristötoimialan sekä konsernipalveluiden kesken. Muodostetut alueet on käyty läpi Maankäytön tavoiteohjelman laadintaa käsittelevässä luottamushenkilöistä koostuvassa MATA-työryhmässä keväällä 2025.
Miten väestölaskelmat on laadittu?
Väestön määrä, rakenne, alueellinen sijoittuminen sekä näiden muutokset nyt ja tulevaisuudessa ovat kunnan hallinnon, suunnittelun ja palveluiden tuottamisen keskeistä tietopohjaa. Väestölaskelmat eivät kuitenkaan synny tyhjästä, sillä ne sisältävät menneeseen kehitykseen perustuvien tarkasteluiden lisäksi myös koko tontintuotantoketjun. Tarkastelussa ovat vireillä olevat ja alkavaksi arvioidut rakentamishankkeet sekä kunnallistekniikan rakentamissuunnitelman mukaisesti alkaviksi arvioidut rakentamishankkeet. Lisäksi tarkastelussa on mukana kaavavaranto ja asemakaavoitusohjelman mukaiset alueet ja näiden arvioidut aikataulut. Pitkän aikavälin tarkastelu puolestaan pohjaa yleiskaavaan. Lisäksi tarkasteluissa on mukana arvio yhteiskunnallisista muutostekijöistä ja näiden kehityksestä. Näin ollen väestölaskelma on luonteeltaan toteava - miltä kehitys näyttäisi tietyistä lähtöoletuksista ja suunnitelmista käsin?
Miltä Nurmijärven tulevien vuosien väestökehitys näyttää?
Lähtötietojen valossa Nurmijärven asukasluku kasvaisi käynnissä olevalla 2020-luvulla (2020–2029) keskimäärin 0,8 prosentin vuosivauhtia, joka tarkoittaisi noin 380 uutta asukasta vuosittain. Seuraavan kymmenen vuoden aikana (2025–2035) Nurmijärven asukasluvun ennustetaan kasvavan 0,6 prosentin vuosivauhdilla, joka tarkoittaa keskimäärin 300 uutta asukasta vuodessa. Vuosien ja myös alueiden välille mahtuu kuitenkin vaihtelua. Koko kunnan tasolla kasvua ylläpitävät uudet pienatalovaltaiset alueet Klaukkalassa (Vanha-Klaukka ja Jokimetsä), Kirkonkylällä (Heinoja) sekä Rajamäellä (Kylänpää). Uusien alueiden osalta arvio perustuu kunnallistekniikan rakentamisohjelman aikatauluun. Lisäksi väestölaskelmassa on huomioitu kunnan hidastunut lähtömuutto, joka pitovoiman kasvun kautta vahvistaa kunnan väestönkasvua.
2030-luvun väestönkasvun arvioissa korostuvat tässä vaiheessa malitilliset asuntotuotantoarviot, sillä uusien alueiden käyttöönottamiseen liittyy vielä monia epävarmuustekijöitä. Uudet asuinalueet niin Klaukkalassa, Kirkonkylällä kuin Rajamäelläkin oletetaan rakentuvat pientalovaltaisina (sijainnit yhdyskuntarakenteessa), joka osaltaan mahdollistaa väestönkasvua ja suurempia asuntokuntien keskikokoja kuin tiiviimpi keskustarakentaminen. 2030-luvulta alkaen Nurmijärven väestönkasvun vauhtia haastaa myös väestön ikääntyminen sekä matalalla pysyttelevä syntyvyys. Väestön luonnollinen ikääntyminen tarkoittaa kokonaisväestönkasvussa sitä, että nettomuuton tulisi paikata väestön ikääntymisen ja matalan syntyvyyden mukanaan tuomaa luonnollisen väestönkasvun lovea.
Väestölaskelmat sekä tämän suhde strategian 1,5 % väestönkasvutavoitteeseen
Nurmijärven kuntastrategia tähtää 1,5 prosentin vuotuiseen väestönkasvuun. Nykyinen investointiohjelma ei kuitenkaan luo edellytyksiä esitetylle kasvulle. Kasvun tavoittaminen asemakaava-alueilla vaatisi merkittävästi lisää resursseja kuntaorganisaatioon ja investointiohjelman kasvattamista (arviolta n. 10 milj. euroa/vuosi). Investointimenojen kasvattamisella olisi vaikutusta myös kunnan käyttötalouteen rahoituskustannusten muodossa. Lisäksi kasvun tavoittelu taajama-alueilla edellyttäisi uusia vakansseja. Haja-asutusalueen kehittäminen on kunnassa käynnissä ja haja-asutusalueen väestönkasvua toteutetaan osayleiskaavoituksella kunnanhallituksen ja valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti. Mikäli strategian väestönkasvutavoitteisiin pyritään maaseutualueiden rakentamisen keinoin samalla pitäen asemakaava-alueiden investointitaso nykyisen investointiohjelman mukaisena, tulisi 2020-luvulla vuotuisen asuntotuotannon olla laskennallisesti yli 100 omakotitaloa vuodessa ja 2030-luvulla jopa enemmän, sillä väestön ikääntyessä luonnollinen väestönkasvu pienenee.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Tulevaisuusvaliokunta merkitsee tiedoksi ohjeelliset Nurmijärven väestölaskelmat Klaukkalan alueelle vuosille 2025–2035 sekä Kirkonkylän ja Rajamäen alueille vuosille 2025–2044.
Valmistelija
erikoissuunnittelija Katriina Ahokas, katriina.ahokas@nurmijarvi.fi
Päätös