RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 10.02.2025/Asianro 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tavoitteet 2025
Kunnanhallitus 10.02.2025
157/01.01.00.03/2025
Hallintosäännön 50 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtäväkuvat. Tehtäväkuvien yhteydessä kunnanhallitus on vuosittain hyväksynyt myös kunnanjohtajan ja toimialajohtajien vuosittaiset tavoitteet.
Tehtävänkuvassa määritellään viran/tehtävän tarkoitus, olennainen sisältö ja keskeiset tehtäväkokonaisuudet. Tehtäväkuvat tarkistetaan tehtävä- ja henkilömuutosten yhteydessä sekä vuosittain kehityskeskustelun osana. Kunnanjohtaja on käynyt kehityskeskustelut toimialajohtajien kanssa.
Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain tammi-helmikuussa kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan edellisen vuoden tavoitteiden toteutuminen, päivitetään tarvittaessa tehtäväkuvaa ja sovitaan alkavan kauden työn painopisteistä ja tavoitteista. Arvioinnista ja sovituista tavoitteista informoidaan kunnanhallitusta käsiteltäessä kunnanjohtajan tehtäväkuvaa. Johtajasopimuksen tarkoittama kunnanjohtajan kehityskeskustelu on käyty 13.1.2025.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää hyväksyä kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tehtäväkuvat ja tavoitteet vuodelle 2025 liitteiden mukaisesti.
Valmistelija
kunnanjohtaja Outi Mäkelä, outi.makela(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |