Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 14


Liite1 Toimintakertomus 2023 SIHY
Liite2 Museon toimintakertomus 2023

 

 

Hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan toimintakertomus vuodelta 2023

 

Hyvinvointilautakunta 27.02.2024 § 14     

134/00.01.02.02/2024  

 

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutuminen kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kunnat soveltavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolain 2 §:n mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antaa tarkempia ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain 113—116 §:n soveltamisesta.

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toisen osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen.

 

Tilinpäätöksessä raportoidaan lisäksi kuntastrategian seurannan mittarit.

 

Lautakuntien on käsiteltävä toimintakertomuksensa ennen 05.03.2024.

 

Henkilöstöpalvelut laatii koko kunnan henkilöstökertomuksen vuodelta 2023. Henkilöstö-

kertomus ja toimintakertomukset viedään osaksi tilinpäätöstä.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan sekä toimialan alaisten tulosalueiden yhteinen toimintakertomus vuodelta 2023 on liitteenä. Hyvinvointilautakunnan alaiseen toimintaan kuuluvat tulosalueista kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut, liikuntapalvelut sekä hallinto- ja talouspalvelujen tulosalueen osalta kotoutumispalvelujen yksikkö.

 

Kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen sivistys- ja hyvinvointitoimialalla sekä kuntastrategian seurannan mittareiden raportointi toimialan osalta on oheismateriaalina.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriötä ja Museovirastoa varten on laadittava yksityiskohtainen selvitys museon toiminnasta. Museonjohtaja on laatinut Nurmijärven museon toimintakertomuksen vuodelta 2023 (liite).

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan muutetun talousarvion toimintakate alittui 1 278 564 euroa. Toimintatuotot ylittyivät 795 629 euroa. Ylitys johtui budjetoitua suuremmista kotikuntakorvauksista ja eri hankkeisiin tulleista suuremmista erillisistä valtionavustuksista. Toimintakulut alittuivat 482 936 euroa. Toimintakulujen alitus johtui aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin ja muihin toimintakuluihin varattujen määrärahojen alittumisesta sekä yksityisen hoidon tuen ja sen kuntalisän kustannusten alittumisesta. Myös palvelujen ostot alittuivat, koska liikelaitos Aleksia palautti ruoka- ja siivouspalveluista laskuttamiaan määrärahoja.

 

Tulosalueista toimintakatteen alittivat koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut sekä liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Toimintakatteen ylittivät hallinto- ja talouspalvelut sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeet.

 

Hyvinvointilautakunnan alaisista tulosalueista muutettuun käyttösuunnitelmaan verrattuna budjetoidun toimintakatteen alittivat eri tulosalueet seuraavasti: kirjasto- ja kulttuuripalvelut

(193 103 euroa), nuorisopalvelut (1 801 euroa), liikunta- ja hyvinvointipalvelut (18 529 euroa).

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.