Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 4


 

 

Eron myöntäminen Henry Salolle luottamustehtävistä ja täydennysvaali

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 4     

3/00.00.01.00/2024  

 

 

Henry Salo (PS) on pyytänyt 23.12.2023 sähköpostilla eroa luottamustehtävistä 1.1.2024 lähtien muuttaessaan pois paikkakunnalta.

 

Henry Salo on Perussuomalaisten valtuustoryhmän varsinainen valtuutettu sekä elinvoimalautakunnan jäsen.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

1. todeta Henry Salon (PS) luottamustoimet Nurmijärven kunnassa päättyneiksi, koska hän menettää vaalikelpoisuutensa muuttaessaan asumaan toiselle paikkakunnalle,

2. todeta, että Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Pinja Alanne nousee varsinaiseksi valtuutetuksi. Keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varajäsenen sekä

3. nimetä uuden elinvoimalautakunnan jäsenen Henry Salon tilalle.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.