Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 36


Liite1 Työllisyysalueen muodostaminen aiesopimusluonnos 150523

 

 

TE-palveluiden siirto kunnille / Aiesopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 92   

 

 

 

Hallituksen esitys julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnassa 1.3.2023, jonka mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille. Kunnille siirtyvät myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät. Siirtyviä tehtäviä valtiolla hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella kuntiin tai kuntayhtymiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025.

 

Lain mukaan työllisyysalueen kuntien tulee toimittaa työ- ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimielimestä (vastuukuntamalli) tai kuntayhtymän perussopimus kahden viikon kuluessa sopimuksen hyväksymisestä ja kuitenkin viimeistään 31.10.2023. Kuntien tulee liittää sopimukseen palvelusuunnitelma, josta on käytävä ilmi:

 

a)      tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen

b)      palvelujen tuottamista ja kohdentamista koskevat ratkaisut

c)       toimipisteiden määrä ja sijoittuminen

d)      yhteistyötahot ja -muodot

e)      työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen

f)        varautuminen rakennemuutostilanteisiin.

 

Hallintosäännön mukaan työllisyysalueen järjestämismuodosta (kuntayhtymä vai vastuukuntamalli) päättää kunnanvaltuusto. Kunnanhallituksen on tarpeen antaa tavoiteltavaa ratkaisuvaihtoehtoa koskevia valmistelu- ja neuvotteluohjeita. Nurmijärven kunnanhallitus käsitteli valmisteluevästyksen kokouksessaan 8.5.2023 ja esitti organisaatiomalliksi vastuukuntamallia, ja että vastuukunnan tulisi ensisijaisesti olla Hyvinkään kaupunki, mutta vastuukunta voi olla joku muukin, jos henkilöasiakkaiden palvelu järjestetään kunnassa lähipalveluna eikä vaadi asiakkaiden liikkumista vastuukunnan alueelle.

 

Työllisyysaluevalmistelun edistämiseksi tulee kuntien tehdä päätös yhteisen aiesopimuksen solmimisesta. Aiesopimuksella sopijapuolet sitoutuvat työllisyysalueen muodostamista koskevaan yhteiseen valmisteluun. Valmistelussa sitoudutaan mm. seuraaviin periaatteisiin:

 

  1. sopijapuolet muodostavat yhden työllisyysalueen
  2. työllisyysalue muodostetaan vastuukuntamallilla
  3. vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki

 

Aiesopimuksella sovitaan myös valmistelun organisoitumisesta, resursseista ja kustannustenjaosta. Aiesopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja on voimassa, kunnes työllisyysaluetta koskeva järjestämisvastuusopimus on allekirjoitettu. Aiesopimus tuodaan valtuustolle päätöksentekoon siten, että sopimus voidaan allekirjoittaa vailla lainvoimaa olevana kesäkuun 2023 aikana.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että

- valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan aiesopimuksen,
- aiesopimus pannaan täytäntöön vailla lainvoimaa olevana.

 

Valmistelija

elinkeinojohtaja Marko Järvenpää, marko.jarvenpaa(at)nurmijarvi.fi

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

Valtuusto 21.06.2023 § 36     

673/14.05.00/2023  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

- päättää hyväksyä liitteenä olevan aiesopimuksen, ja että
- aiesopimus pannaan täytäntöön vailla lainvoimaa olevana.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.