Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 253


Liite3 Nurmijärven kunnan turvallisuussuunnitelma 2022

 

 

Nurmijärven kunnan turvallisuussuunnitelma

 

Kunnanhallitus 07.12.2022 § 253     

1622/09.04.01/2022  

 

 

Kuntien turvallisuustyön keskeinen työkalu on paikallinen turvallisuussuunnitelma. Turvallisuussuunnitelman ja sen pohjalta tehtävän turvallisuustyön tavoitteena on lisätä turvallisuuden tunnetta ja parantaa kuntalaisten turvallisuutta vähentämällä onnettomuuksien, tapaturmien, rikosten ja häiriöiden määrää. Turvallisuussuunnitelmaan kootaan oleellisimmat turvallisuuteen liittyvät hankkeet ja ohjelmat, joita pyritään viemään eteenpäin seuraavien vuosien aikana. Turvallisuussuunnitelma päivitetään kerran valtuustokaudessa.

 

Turvallisuussuunnitelman valmistelun alkaessa kunnan asukkaille toteutettiin turvallisuuskysely, jossa kysyttiin kolme tärkeintä kehityskohdetta kunnan turvallisuuden kehittämisessä. Turvallisuussuunnitelmassa lähivuosien kärkihankkeiksi Nurmijärvellä on valittu:

 

-          fyysisen toimitilaturvallisuuden parantaminen

-          liikenneturvallisuus

-          uhkatilanteet sekä kiusaaminen päiväkodeissa ja kouluissa

-          turvallisuudentunteen parantaminen

 

Turvallisuustyö on kunnan kaikkien toimialojen työtä sekä yhteistyötä kunnan ja kunnan ulkopuolisten organisaatioiden ja yhteistyökumppaneiden välillä. Nurmijärvellä kunnan keskeiset kumppanit turvallisuustyössä ovat Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Nurmijärven seurakunta, Puolustusvoimat, yhdistykset, yrittäjät, kuntalaiset sekä naapurikunnat. Nurmijärvellä myös suurin osa kunnan kylistä on laatinut oman turvallisuussuunnitelmansa.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Nurmijärven kunnan turvallisuussuunnitelman.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

turvallisuuspäällikkö Tero Keitaanniemi, tero.keitaanniemi(at)nurmijarvi.fi

palvelupäällikkö Kati Aaltio, kati.aaltio(at)nurmijarvi.fi

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti esityksen mukaan.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa