Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 229



 

 

Lausunnon antaminen Nurmijärven Sähköverkko Oy:lle voimajohtohankkeesta Murhamäki - Keskon logistiikkakeskus

 

Kunnanhallitus 07.11.2022 § 229     

1349/10.03.01.00/2022  

 

 

Nurmijärven Sähköverkko pyytää kunnan Lausuntoa 2x110 kV:n voimajohtohankkeesta välillä Murhamäki-Keskon logistiikkakeskus.

 

Nurmijärven Sähköverkko Oy suunnittelee uuden noin 2 km:n pituisen 2x110 kV:n voimajohdon rakentamista Nurmijärven kirkonkylän itäpuolella. voimajohto rakennetaan Keskon uuden logistiikkakeskuksen sähkönsyötön toteuttamiseksi. Voimajohto toteutetaan ilmajohtona uudelle johtoreitille hyödyntäen mahdollisimman paljon alueen olemassa olevia infrakäytäviä. Suunnitelmien mukaan ilmajohto rakennetaan kahden virtapiirin vapaasti seisovalla teräsristikkopylväsrakenteella.

 

Voimajohdon eteläpää liitetään Keskon logistiikkakeskuksen alueelle suunnitteilla olevalle Kesko Oyj:n sähköasemalle Ilvesvuoren alueen pohjoispäässä valtatie 3 ja maantie 130 välisellä alueella. Yhteyden pohjoispää liitetään Murhamäen pohjoispuolella Nurmijärven Sähköverkko Oy:n Nurmijärven ja Lautalan sähköaseman väliseen voimajohtoon, jonka uusimista Nurmijärven Sähköverkko Oy suunnittelee yhdessä kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n kanssa.

 

Linjauksen esisuunnittelu on aloitettu vuoden 2022 alussa. hankkeen esi- ja yleissuunnittelu sekä luvitus on tarkoitus toteuttaa vuosien 2022-2023 aikana. Johdon rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2024.

 

Hankealueelta on laadittu ympäristöselvitys ja siihen sisältyvä luontoselvitys. Keski-Uudenmaan alueellinen vastuumuseo on arvioinut johtoreitin ja lausunut, että alueella ei ole tiedossa olevia muinaisjäännöksiä tai kulttuuriperintökohteita, jotka estäisivät tai rajoittaisivat voimajohdon rakentamista.

 

Esittelijä 

Hallintojohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus antaa seuraavan lausunnon Nurmijärven Sähköverkko Oy:lle Murhamäki-Keskon logistiikkakeskus voimajohdosta:

Murhamäki - Keskon logistiikkakeskusvälille sijoittuvaa voimajohtoa on edistetty hyvässä yhteistyössä niin Kesko Oyj:n että Nurmijärven Sähköverkko Oy:n kanssa. Murhamäki-Keskon logistiikkakeskuksen välille suunniteltu voimajohdon linjausvaihtoehdot on otettu huomioon Kirkonkylän osayleiskaavaehdotuksessa. Linjausvaihtoehdot on osoitettu alustavana tai vaihtoehtoisena linjauksena. Kirkonkylän osayleiskaava on tavoitteena tuoda hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta 2023. Esitetyt linjaukset ovat Kirkonkylän osayleiskaavassa osoitettujen mukaisia.

Ilvesvuori Pohjoinen II asemakaavamuutoksessa on osoitettu sähköaseman sijainti kaava-alueen pohjoisosaan, joka näin ollen toimii voimajohdon eteläpään liitospisteenä.

Kirkonkylän osayleiskaavassa ei ole tunnistettu linjausten alueella esteitä linjausten toteuttamiselle. Hankkeessa tehty luonto- ja ympäristöselvitys täydentää osayleiskaavan selvityksiä, eikä siinä ole tunnistettu sellaisia luonnon- tai kulttuuriympäristön arvoja, jotka estäisivät hankkeen toteuttamisen suunnitellusti.

Nurmijärven kunnalla ei ole huomautettavaa Murhamäki- Keskon logistiikkakeskuksen välille suunnittelusta voimajohdosta.

 

Valmistelija

yleiskaavapäällikkö Anita Pihala, anita.pihala(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Arto Hägg ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi; hallintolaki 28.1 § 5 kohta) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Juhani Vuorisalo liittyi kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Outi Mäkelä ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi; hallintolaki 28.1 § 5 kohta) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

 

Kunnanjohtajan ollessa estyneenä, esittelijänä toimi hallintojohtaja.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Arto Hägg ja Outi Mäkelä poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävi; hallintolaki 28.1 § 5 kohta) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kunnanjohtajan ollessa estyneenä, esittelijänä toimi hallintojohtaja.

 

Jakelu

Nurmijärven Sähköverkko Oy