Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 53


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 27.10.2022 § 53  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

12.10.2022 mennessä ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Tekninen johtaja

29/2022 11.10.2022 Hankintapäätös Nurmijärven kunnan kiviainekset, puitesopimus

 

Liikenneinsinööri

8/2022 12.10.2022 Maantien 1324 Lahnuksentien jalankulku- ja pyörätie välillä Lahnus-

Klaukkala, Espoo ja Nurmijärvi, rakentamissuunnittelu, arkeologiset tutkimukset

 

Liikunta- ja viheraluepäällikkö

9/2022 07.09.2022 Asunnottomien yö 2022 -tapahtuma Kirkonkylän torilla 17.10.2022

10/2022 14.09.2022 Nurmijärven Yrittäjät ry:n tapahtuma Kirkonkylän torilla 19.11.2022

 

Tilakeskuksen päällikkö

41/2022 04.10.2022 Lupa mammografiavaunun tilapäiselle sijoittamiselle Toreenintalon

parkkipaikalle

 

Katupäällikkö

29/2022 12.09.2022 Ajoneuvon Peugeot korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

30/2022 12.09.2022 Ajoneuvon Volkswagen Golf korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

31/2022 12.09.2022 Ajoneuvon Ford Focus korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

32/2022 12.09.2022 Ajoneuvon 670 Kippaava korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

33/2022 12.09.2022 Oikaisu katupäällikön päätökseen 8.7.2022 § 15/2022

34/2022 13.09.2022 Ajoneuvon Volkswagen Transporter korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

35/2022 13.09.2022 Ajoneuvon Eurowagon perävaunu korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

36/2022 19.09.2022 Liikennemerkkien asettaminen Eerikinlaaksontien yksityistielle

37/2022 19.09.2022 Liikennemerkkien asettaminen Ampumaradantie yksityistielle

38/2022 27.09.2022 Ajoneuvon Ford Focus korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

39/2022 27.09.2022 Ajoneuvon Ford Focus korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

40/2022 27.09.2022 Ajoneuvon Mitsubishi Grandis korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

41/2022 27.09.2022 Ajoneuvon Ford Focus korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

42/2022 27.09.2022 Ajoneuvon Ford Mondeo korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

43/2022 05.10.2022 Liikennemerkkien asettaminen Raiskiotien yksityistielle

 

Kunnallistekniikan päällikkö

138/2022  06.09.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Kahitien, Kalevintien,

Kalevinkujan, Solttilantien, Mustikkatien ja Viistolantien katualueille

139/2022  07.09.2022 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Karhutielle

140/2022  07.09.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Kuusitien katualueelle

141/2022  09.09.2022 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Ilvesvuorenkadun katualueelle

142/2022  09.09.2022 DNA Oyj:n sijoituslupahakemus Ihantolantien ja Väinöläntie

katualueille sekä puistoalueelle (VP)

143/2022  12.09.2022 Telia Finland Oyj:n sijoituslupahakemus Ilvesvuorenkadulle

144/2022  12.09.2022 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Puistotien katualueelle välille

Terveystie - Kinopolku

145/2022  12.09.2022 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Tykkimäentien katualueelle

146/2022  22.09.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Vanhan Rajamäentien ja

Airiontien katualueille

147/2022  05.10.2022 Nurmijärven Sähkö Oy:n sijoituslupahakemus kaukolämpöputken

tonttiliitokselle Jouhisarankujan katualueelle

148/2022  07.10.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Koivutien katualueelle

149/2022  11.10.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Lautamiehentien,

Kirkkarintien, Aropellontien, Peltotien, Kaivotien, Väinönkujan, Toreenintien, Veikonkujan, Alasorvantien, Väinöläntien, Säätiöntien, Jussintien, Laiduntien, Kiulutien, Vanhanveräjäntien, Orastien, Veräjänkierron, Paimentien, Muurikinkujan, Helunankujan ja Runoilijantien katu-ja puistoalueille

150/2022  12.10.2022 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Palstakujan katualueelle

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.