Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 51



 

 

Teknisen lautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2022

 

Tekninen lautakunta 27.10.2022 § 51     

612/02.02.01/2022  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

 

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Tekninen lautakunta päättää vuoden alussa talonrakennuksen työohjelmasta. Ohjelman toteutumisesta raportoidaan osavuosikatsauksessa ja toimintakertomuksessa.

Tekninen lautakunta raportoi myös hyväksymänsä kunnallistekniikan rakennusohjelmien toteutumisesta osavuosikatsauksessa (OVK II) ja toimintakertomuksessa. 

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa mm. tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.

 

Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti.

 

Teknisen lautakunnan alaisuuteen kuuluvat tekninen keskus, tilakeskus sekä hallinto- ja talouspalvelut pois lukien rakennusvalvonta, joka kuuluu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan.

 

Osavuosikatsaus III (OVK III) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.9.2022.

 

Toimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan noin 6,5 milj. euroa muutettua talousarvioita heikompana. Teknisen lautakunnan tulosalueiden osalta toimintakate toteutuu muutettua talousarviota parempana.

 

Tekninen keskus

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

 

Tilakeskus

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan muutettua talousarviota parempana lähinnä Lepsämän koulupalon vakuutuskorvauksen takia.  

 

Hallinto- ja talouspalvelut

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan noin 290 000 euroa talousarviota parempana pääasiassa talousarviota korkeinten rakennuslupamaksutuottojen ja täyttämättä olleitten vakanssien takia.

 

 

 

Investointien toteutuminen

Kunnallistekniikan investointien ennustetaan toteutuvan 4,6 milj. euroa muutettua talousarviota alhaisempana.

 

Talonrakennusinvestointien ennustetaan toteutuvan noin 525 000 euroa muutettua talousarviota korkeimpina.

 

Koko toimialan osavuosikatsaus, sitovien toiminnallisten tavoitteiden ja lautakuntatasoisten tavoitteiden toteutumat ajalta 1.1.-30.9.2022 ovat liitteinä.

 

Määrärahamuutosesitykset

  1. Käyttötalous

Koko ympäristötoimialan osalta esitetään nettotuottoja vähennettäväksi 6 542 000 euroa seuraavasti:

 

2. Investoinnit

Investointeihin esitetään teknisen lautakunnan osalta seuraavat määrärahamuutokset:

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaiset osavuosikatsaukset teknisen keskuksen, tilakeskuksen sekä hallinto- ja talouspalveluiden osalta ajalta 1.1.-30.9.2022.

Tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan käyttötalouden muutosesitykset esittelytekstin mukaisesti (kohta 1).

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2022 talousarviota muutetaan investointien osalta esittelytekstin mukaisesti (kohta 2).

Lautakunta tekee kunnallistekniikan rakentamisohjelmaan osavuosikatsauksessa esitetyt hankekohtaiset määrärahasiirrot.

Tekninen lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien käsittelyä.

 

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.