Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 50


Liite3 Vastineet_Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021

 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2021

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 13.09.2022 § 50     

502/00.03.00/2022  

 

 

Valtuusto on 25.5.2022 § 44 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Liitteeseen on koottu kaikkien ympäristötoimialan lautakuntien vastineet. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan toimialaan kuuluvat vastine nro 16 sekä yhdessä elinvoimalautakunnan kanssa vastineet nro 14 ja 17

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2021 asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan alaisesta toiminnasta.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.