Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 39



 

 

Asemakaava ja asemakaavamuutos 2-204 Heinoja II, valmisteluvaiheen luonnos

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 21.06.2022 § 39     

1102/10.02.03/2021  

 

 

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen 2-204 Heinoja II vireilletulosta kuulutettiin 15.6.2015. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 18.6.2015 alkaen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei ole esitetty palautetta. Asian aikaisempi käsittely on oheismateriaalina.

 

Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven kirkonkylällä, Raalantien varrella, Laidunalueen ja Heinoja I -kaava-alueen välissä. Sen pinta-ala on noin 11 hehtaaria. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tarkoituksena on osoittaa alue nykyistä tiiviimmäksi pientaloasuinalueeksi. Kaavoitus on käynnistetty maanomistajien aloitteesta. Kaava-alueella on kunnan lisäksi seitsemän yksityistä maanomistajaa. Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen hyväksyminen edellyttää maankäyttösopimuksia.

 

Asemakaavalla ja asemakaavamuutoksella alueelle osoitetaan 51 erillispientalojen korttelialueen tonttia (AO-1, AO-2), kaksi asuinpientalotonttia (AP-1), kaksi yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta (ET) tarvittaville puistomuuntamoille sekä yksi mastoa varten varattu alue (EMT) olevaa teleliikennemastoa varten. Tämän lisäksi osoitetaan katu-, virkistys- ja suojaviheraluetta.

 

Pientalotonttien koot vaihtelevat noin 800-1800 neliömetrin välillä. Osa jo rakennetuista tonteista on tätä suurempia. AO-1-tonteille saa rakentaa yhden asunnon ja AO-2-tonteille kaksi asuntoa. Asuinpientalojen korttelialueelle (AP-1) saa rakentaa erillispien- ja paritaloja sekä kytkettyjä erillispientaloja. Suurin sallittu kerrosluku on kaksi (II) ja tehokkuusluku on e = 0.25.

 

Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella huomioidaan haasteelliset maastonmuodot, katujen ja kunnallistekniikan toteutettavuus, pohjaveden suojelu, hulevesien hallinta sekä Raalantien liikenteen melu.

 

Liikenne ohjautuu alueelle Pitkämäen kautta. Pitkämäeltä liikenne jakautuu Pihkanokantielle ja Pihkahännäntielle. Tontit on sijoitettu katujen varsille siten, että Pitkämäen katuliittymän lisäksi liittyminen Raalantielle sallitaan ainoastaan neljästä olevasta tonttiliittymästä. Raalantie muutetaan suunnittelualueen kohdalla yleisen tien alueesta katualueeksi.

 

Asemakaava ja asemakaavamuutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyy asemakaavan ja asemakaavamuutoksen 2-204 Heinoja II luonnoksen sekä asettaa sen nähtäville MRA 30 §:n mukaisessa tarkoituksessa 30 päivän ajaksi.

 

Valmistelija

kaavoitusarkkitehti Essi Vento, essi.vento@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.