Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 92


 

 

Varhaiskasvatuspäällikön virkavaali

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 92     

107/01.01.01.01/2022  

 

 

Kunnanhallitus päätti varhaiskasvatuspäällikön viran haettavaksi julistamisesta 31.1.2022 (§ 20). Virka on ollut haettavana 25.2.2022 mennessä. Työpaikkailmoitus julkaistiin kunnan www-sivujen sekä Kuntarekryn, rekrytointi.comin ja TE-toimiston verkkopalvelujen lisäksi Helsingin Sanomissa 13.2.2022 sekä kunnan somekanavissa ja HS Tabletissa.

 

Varhaiskasvatuspäällikkö johtaa kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuutta, palveluiden järjestämisen suunnittelua, varhaiskasvatuspalveluiden toiminnallista ja pedagogista kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, varhaiskasvatuslain (13.7.2018/540, § 31) mukainen päiväkodin johtajan kelpoisuus ja kokemusta vastaavista johtamistehtävistä. Lisäksi ilmoituksessa kerrottiin, että valinnassa arvostetaan hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä varhaiskasvatuksen lainsäädännön, palvelujärjestelmän ja pedagogiikan tuntemusta.

 

Virkaa haki määräaikaan mennessä 10 hakijaa. Valintaryhmä kutsui 7.3. ja 8.3. pidettyihin haastatteluihin viisi hakijaa ja heistä kolme kutsuttiin edelleen soveltuvuusarviointiin MPS:ssä, joista valintaryhmälle raportoitiin 4.4.2022.

 

Valintaryhmä esittää kunnanhallitukselle, että varhaiskasvatuspäällikön virkaan valitaan kasvatustieteen maisteri, varhaiskasvatuspäällikkö Marianna Kokko. Hänen arvioidaan parhaiten täyttävän viran vaatimukset ja olevan virkaan soveltuvin. Kokonaisarvio perustuu hakemusasiakirjoihin, haastatteluihin ja arviointeihin.

 

Hakijayhteenveto on esityslistan oheismateriaalina. Hakemusasiakirjat ja arvioinnit ovat nähtävillä kunnanviraston neuvonnassa 7.4. alkaen kunnanhallituksen jäsenten tutustumista varten.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää
- suorittaa varhaiskasvatuspäällikön virkavaalin,
- valita varhaiskasvatuspäällikön virkaan Marianna Kokon 1.11.2022 lukien,
- vahvistaa, että viran tehtäväkohtainen palkka on 5350,00 e/kk ja lisäksi tulosaluepäällikkönä hän on oikeutettu matkapuhelinetuun 20e/kk,
- todeta, että valinnassa noudatetaan 6 kk koeaikaa,
- todeta, että valinta on ehdollinen, kunnes valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja ilmoittanut ottavansa viran vastaan sekä
- todeta, että muut palvelussuhteen ehdot kirjataan erikseen laadittavaan virkamääräykseen.

 

Valmistelija

henkilöstöjohtaja Leena Ojala, p. 040 317 4409.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

Sivistysjohtaja

Henkilöstöjohtaja

Henkilöstösihteeri, sihy (sähköinen tiedoksianto)