Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 52


 

 

Elinvoimalautakunnan varajäsenten muutos toimikaudelle 1.8.2021-31.5.2025

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 192   

 

 

 

Kunnan hallintosäännön 11 §:n mukaan elinvoimalautakunnassa on 11 jäsentä ja heillä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee lautakuntien puheenjohtajan, yhden varapuheenjohtajan, jäsenet ja varajäsenet valtuuston toimikaudeksi.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan "Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)      asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2)      henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3)      henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4a §:n mukaan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

- valitsee toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025 elinvoimalautakuntaan yksitoista (11) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä
- nimeää varsinaisista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valtuusto 18.08.2021 § 109   

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

- valitsee toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025 elinvoimalautakuntaan yksitoista (11) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä

- nimeää varsinaisista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto päätti valita elinvoimalautakunnan toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025 seuraavasti:

 

Jäsen

Varajäsen

pj Joona Suomi, KOK + RKP

Jari Vainio, KOK + RKP

vpj Tanja Stormbom, KESK

Kirsti Kosonen, KESK

Sirpa Rantala, KESK

Asta Lehto, KESK

Jari Flinck, KESK

Kimmo Teerikangas, KESK

Juhani Vuorisalo, KOK + RKP

Mikko Kiurunen, KOK + RKP

Tarleena Takalo-Eskola, KOK + RKP

Kirsi Lompolo, KOK + RKP

Virpi Räty, KOK + RKP

Riina Mattila, KOK + RKP

Eero Santala, SDP

Esa Rahunen, SDP

Maria Luoma, SDP

Kristiina Rouhikoski, SDP

Kimmo Pirkkala, PS

Petri Rantanen, PS

Henry Salo, PS

Tero Suominen, PS

 

 

 

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 52     

1118/00.00.01.00/2021  

 

 

Valtuusto on kokouksessaan 18.8.2021 § 109 valinnut elinvoimalautakunnan toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025 seuraavasti:

Jäsen

Varajäsen

pj Joona Suomi, KOK + RKP

Jari Vainio, KOK + RKP

vpj Tanja Stormbom, KESK

Kirsti Kosonen, KESK

Sirpa Rantala, KESK

Asta Lehto, KESK

Jari Flinck, KESK

Kimmo Teerikangas, KESK

Juhani Vuorisalo, KOK + RKP

Mikko Kiurunen, KOK + RKP

Tarleena Takalo-Eskola, KOK + RKP

Kirsi Lompolo, KOK + RKP

Virpi Räty, KOK + RKP

Riina Mattila, KOK + RKP

Eero Santala, SDP

Esa Rahunen, SDP

Maria Luoma, SDP

Kristiina Rouhikoski, SDP

Kimmo Pirkkala, PS

Petri Rantanen, PS

Henry Salo, PS

Tero Suominen, PS

 

Kokoomukseen valtuustoryhmä on toivonut varajäsenten vaihtamista siten, että Virpi Rädyn varajäsen olisi jatkossa Kirsi Lompolo ja Tarleena Takalo-Eskolan varajäsen olisi Riina Mattila. Vaihdon perusteena on se, että sekä Virpi Räty että Riina Mattila ovat tulleet valituiksi aluevaltuustoon ja mahdollisissa päällekkäisissä kokouksissa on mahdollista käyttää varajäsentä lautakunnan kokouksissa.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää nimetä elinvoimalautakuntaan Virpi Rädyn varajäseneksi Kirsi Lompolon ja Tarleena Takalo-Eskolan varajäseneksi Riina Mattilan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.