Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 6


 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin nimeäminen

 

Keskusvaalilautakunta 26.01.2022 § 6     

108/00.00.01.00/2022  

 

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin. Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävänä on vaalijärjestelyjen lisäksi valmistella uusien varavaltuutettujen nimeämistä koskevat asiat.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerinä on toiminut kunnanlakimies Sari Forsström. Sari Forsströmin siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävät on syytä siirtää toiselle henkilölle.

 

Esittelijä 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteerinä toimii toistaiseksi hallinnon asiantuntija Outi Kylväjä

 

Valmistelija

kunnanlakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.