Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 5



 

 

Kunnassa annettujen äänten lukumäärän vahvistaminen aluevaaleissa 2022

 

Keskusvaalilautakunta 26.01.2022 § 5     

1138/00.00.00.01/2021  

 

 

Vaalilain 143 I §:n mukaan keskusvaalilautakunta vahvistaa kokouksessaan 26.1. viimeistään klo 18 aloitettavassa kokouksessa

- ne äänimäärät, jotka kukin ehdokas on kunnassa saanut

- mitättömien äänten määrä kunnassa ja

- äänten kokonaismäärä kunnassa (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).

 

Oikeusministeriö kuitenkin suosittelee, että vahvistus tehtäisiin viimeistään klo 12.00.

 

Keskusvaalilautakunta ei suorita äänimäärien tasatilanteiden arvontoja eikä laske vertauslukuja, vaan niistä huolehtii myöhemmin aluevaalilautakunta.

 

Keskusvaalilautakunnan on otettava tuloslaskentajärjestelmästä ainakin seuraavat tulosteet:

- KT 29 ryhmittäin ehdokkaiden äänet

- KT 90 mitättömät äänestysliput perusteittain

- KT 21 ehdokkaiden äänet, koko kunta

- KT 20 ehdokkaiden äänet äänestysalueittain

- KT 10 äänestysaktiivisuus kunnassa

- KT 11 äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan kunnassa

 

Esittelijä 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta vahvistaa
- ne äänimäärät, jotka kukin ehdokas on kunnassa saanut
- mitättömien äänten määrä kunnassa ja
- äänten kokonaismäärä kunnassa (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa. 

 

Valmistelija

kunnanlakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

Käsittely

Keskusvaalilautakunnan sihteeri tarkensi 24.1.2022 kokouksen päätöstä tarkastuslaskennan osalta seuraavasti:

Äänestysalueella 010 (Lepsämä) äänioikeusrekisteriin kirjattujen äänten lukumäärä on 839, kun äänestyslipukkeiden lukumäärä on 840. Vaalilautakunnan antaman selvityksen mukaan virhe todennäköisimmin johtuu siitä, että äänioikeuden käytön kirjaaminen ei ole tallentunut yhteysongelmien yhteydessä. Kukaan ei ole tuonut äänestyslipuketta vilpillisessä tarkoituksessa uurnaan.  Keskusvaalilautakunta hyväksyi selvityksen yksimielisesti.

 

Päätös 

Keskusvaalilautakunta päätti vahvistaa suoritetun tarkastuslaskennan jälkeen
- ne äänimäärät, jotka kukin ehdokas on kunnassa saanut
- mitättömien äänten määrä kunnassa ja
- äänten kokonaismäärä kunnassa (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet)
sekä merkitä vaalitoimituksessa annetun yhteensä 60 mitätöntä ääntä ja 15 475 hyväksyttyä ääntä ja annettujen äänten kokonaismääräksi 15 535.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.   

Vaalitietojärjestelmästä otetut raportit ovat päätöksen liitteenä.