Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 10



 

 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2021

 

Tekninen lautakunta 01.03.2022 § 10     

219/00.01.02.02/2022  

 

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä kunnassa on selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

 

Kirjanpitoasetuksen mukaan toimintakertomuksessa tulee esittää tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen, arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä ja selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta.

 

Kuntalain mukaan kunnat ja kuntayhtymät noudattavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään soveltuvin osin kirjanpitolakia. Kirjanpitolaissa keskeisenä tavoitteena on oikeiden ja riittävien tietojen antaminen kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

 

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston hyväksymän "Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta" mukaisesti kunnan toimintakertomuksessa tulee olla selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Koko ympäristötoimialan toimintakate oli noin 1,6 milj. euroa muutettua käyttösuunnitelmaa huonompi. Toimintatuotot olivat noin 1,7 milj. euroa muutettua talousarviota alhaisemmat. Toimintakulut olivat lähes muutetun talousarvion mukaisia, toimintakulut alittivat muutetun talousarvion noin 120 000 eurolla.

 

Omaisuuden tuottokertymä jäi huomattavasti alle ennusteen. Toisaalta vastaavasti investointeihin kirjattiin tuottoja noin 1,7 milj. euroa ennustetta enemmän.

 

Teknisen keskuksen toimintakate oli noin 120 000 euroa muutettua talousarviota parempi.

 

Tilakeskuksen toimintakate puolestaan oli noin 50 000 euroa muutettua talousarviota parempi.

 

Hallinto- ja talouspalveluiden toimintakate oli noin 50 000 euroa muutettua talousarviota huonompi.

Osavuosikatsauksissa tehtiin talousarviovuoden aikana noin 7,4 milj. euron tuloarviomuutokset ja noin 100 000 euron kululisäykset.

  

Toimialan investoinnit toteutuivat noin 9,4 milj. euroa muutettua talousarvioita alhaisempana ja noin 17 milj. euroa alkuperäistä talousarviota alhaisempana.

 

Esityslistan oheismateriaalina on lautakunnalle tiedoksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toiminatakertomukset vuodelta 2021.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä osaltaan toimintakertomuksen vuodelta 2021 sekä sitovien tavoitteiden toteutumisen vuodelta 2021 liitteiden mukaisesti.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkastuksia.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.