Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 164


 

 

Eron myöntäminen teknisen johtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi

 

Kunnanhallitus 07.12.2021 § 311   

 

 

 

Tekninen johtaja Jouko Lehtonen on 30.11.2021 kirjallisesti ilmoittanut hakevansa eroa virastaan 1.6.2022 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Tekninen johtaja toimii ympäristötoimialan toimialajohtajana. Hallintosäännön 46 § ja 54 § perusteella toimialajohtajana toimivan viranhaltijan eron myöntää valtuusto.

 

Teknisen johtajan viran haettavaksi julistaminen on tarkoitus valmistella kunnanhallituksen päätettäväksi 20.12.2021 kokoukseen (hallintosääntö 45 §). Tarvittavista sijaisuuksista voidaan päättää tammikuussa 2022. Hallintosäännön 46 § mukaan kunnanjohtaja päättää toimialajohtajan sijaisuuksista kuuteen kuukauteen asti ja kunnanhallitus yli kuuden kuukauden sijaisten valinnasta.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää edelleen valtuustolle, että Lehtoselle myönnetään ero teknisen johtajan virasta 1.6.2022 lukien.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

henkilöstöjohtaja Leena Ojala, p. 040 317 4409

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Valtuusto 15.12.2021 § 164     

1814/01.01.03.00/2021  

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää myöntää Jouko Lehtoselle eron teknisen johtajan virasta 1.6.2022 lukien.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen.

 

Jouko Lehtonen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi; hallintolaki 28.1 § 1-kohta) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.