Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 163


 

 

Vuoden 2021 talousarviomuutokset

 

Kunnanhallitus 07.12.2021 § 306   

 

 

Kunnan hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarvion muutosehdotukset käsitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä, joiden sisällöstä ja aikataulusta on erikseen säännelty talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa. Kiireelliset ja toiminnallisilta vaikutuksiltaan merkittävät muutokset tulee tuoda kuitenkin viipymättä valtuuston käsiteltäväksi.

 

Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2021 ja siihen sisältyvät talousarviomuutokset käsiteltiin kunnanhallituksessa 8.11.2021 ja kunnanvaltuustossa 17.11.2021. Viimeisen osavuosikatsauksen jälkeen on tullut tarve esittää määrärahamuutoksia vuodelle 2021.

 

Aleksia liikelaitoksen alijäämäennuste vuodelle 2021 on 365 300 euroa. Valtaosa ennustetusta alijäämästä muodostuu ulkoisten ruokapalvelutoimintojen tulonmenetyksistä, joihin korona on vaikuttanut huomattavasti vuosina 2020 ja 2021. Vuonna 2020 Aleksia liikelaitos teki 451 799 euron alijäämäisen tuloksen, jonka myötä liikelaitoksen taseeseen kertyi kumulatiivista alijäämää yli 200 000 euroa. Tämän seurauksena liikelaitoksen alijäämän kattamisesta tehtiin suunnitelma vuosille 2022-2024. Alijäämä on tarkoitus kattaa hinnankorotuksilla, jotka kohdistuvat ulkoisiin ja sisäisiin asiakkaisiin. Kuluvan vuoden alijäämäennuste yhdistettynä vuoden 2020 heikkoon tulokseen muodostaa merkittävän haasteen liikelaitoksen talouden tasapainottamiselle tulevaisuudessa. Aleksian taloutta on pyritty sopeuttamaan vuosina 2020 ja 2021 käytössä olevin keinoin, mutta toiminnassa noudatettavat mitoitukset ja kunnassa tehty linjaus lomautuksien välttämiseksi ovat olennaisesti vaikeuttaneet sopeuttamista.

 

Tästä johtuen Aleksia liikelaitokselle esitetään maksettavan toiminta-avustusta 350 000 euroa vuonna 2021 koronasta aiheutuneiden tulonmenetysten ja toimintaan sitoutuneiden kustannusten osalta. Toiminta-avustuksen myötä Aleksian vuoden 2021 alijäämä ei nosta perusteettomasti kunnan toimialojen hintoja tuleville vuosille ja vaikuta näin vääristävästi yksikköhintojen muodostumiseen. Toiminta-avustuksen avulla Aleksian talouden tasapainotus on jatkossa realistisesti toteutettavissa.

 

Valtuusto on myöntänyt vuoden 2021 talousarviossa (KV § 77/2020) tytäryhtiölleen Rajamäen Uimahalli Oy:lle 668 000 euron toimintatuen. Toimintatuella kunta osallistuu yhtiön tuottamien palveluiden rahoittamiseen. Toimintatukea korotettiin ensimmäisen osavuosikatsauksen (KV § 64/2021) yhteydessä 353 000 euroa koronasta johtuvien liiketoiminnan tappioiden tasaamiseksi. Yhtiön parantuneen taloudellisen tilanteen perusteella uimahalliyhtiön hallitus on päättänyt esittää omistajalle, että joulukuulle suunnitellun toimintatuen tarvetta pienennetään 50 000 eurolla, jolloin varatusta toimintatuesta jäisi käyttämättä 50 000 euroa.

 

Edellä esitettyjen muutosten nettovaikutukset koko kunnan vuoden 2021 tilinpäätösennusteeseen ovat maltilliset, koska kolmannen osavuosikatsauksen luvut ovat pitäneet sisällään Aleksia liikelaitoksen alijäämäennusteen. Merkittävimmät epävarmuudet tilinpäätösennusteessa liittyvät sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntalaskutuksen kehitykseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten suuruusluokkaan vaikuttavat koronakustannusten korvausten lopullinen taso ja HUS:n vuoden 2019 alijäämän mahdollinen kattaminen jäsenkunnilta. Kunnan ylijäämän ennustetaan edelleen asettuvan 1,8 milj. euroon.

 

A) Esitettävät muutokset käyttötalousosaan

 

1. Yhteisten toimintojen avustusten määrärahaa esitetään lisättävän 350 000 euroa Aleksia liikelaitoksen toiminta-avustuksesta ja vähennettävän 50 000 euroa Rajamäen uimahallin toimintatuesta johtuen.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää

1. merkitä vuoden 2021 talousarviomuutokset tiedoksi sekä

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2021 talousarviota muutetaan edelleen selostusosassa, kohdassa A esitetyllä tavalla.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

talousjohtaja va. Erno Kontio, puh. 040 317 2071

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

Asian käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin tauko klo 16.58-17.05.

 

 

Valtuusto 15.12.2021 § 163     

697/02.02.00/2021  

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää, että vuoden 2021 talousarviota muutetaan edelleen selostusosassa, kohdassa A esitetyllä tavalla.

 

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen.