Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 64



 

 

Vastaus kuntalaisaloitteeseen Nurmijärven kunnan tuella perustettava uusi pop-/jazz-/viihdeorkesteri Nurmijärvelle

 

Hyvinvointilautakunta 19.10.2021 § 64     

1495/00.01.02.04/2021  

 

 

Director musices Hannu Roine on jättänyt kuntalaisaloitteen (saap. 15.8.2019) pop/jazz/viihdeorkesterin perustamisesta Nurmijärvelle. Roine esittää aloitteessaan,

että Nurmijärvelle perustettaisiin viihdemusiikkiin keskittyvä orkesteri, joka toimisi hallinnollisesti

Nurmijärven Opiston yhteydessä. Aloite on liitteenä.

 

Hyvinvointilautakunta antaa seuraavan vastauksen kuntalaisaloitteeseen:

 

Suomessa orkestereiden toiminnasta vastaa tavallisesti yhdistys, joka hakee toimintaan avustusta

kunnalta tai kaupungilta. Tiettyjen edellytysten täyttyessä orkesteri voi päästä myös

valtionavustuksen piiriin.  

 

Osassa maamme suurimmista kaupungeista toimii kaupunginorkesteri tai filharmonia, ja

esimerkiksi Vantaalla toimii kaupungin kanssa yhteistyötä tekevä Vantaan viihdeorkesteri. Lisäksi

taiteen perusopetusta antavissa musiikkiopistoissa, ammattiin valmistavissa

musiikkioppilaitoksissa sekä vapaan sivistystyön piirissä (kansalaisopistoissa) toimii lukuisa määrä

erilaisia orkestereita. Osa orkestereista saa kunnalta pientä toiminta-avustusta tai

kohdeavustusta. Jotkut, lähinnä suuremmissa kaupungeissa toimivat orkesterit, saavat

kaupungilta huomattavaa avustusta, sekä mahdollisesti myös valtionavustusta. Lisäksi on

orkestereita, jotka eivät saa toimintaansa kunnalta mitään rahallista avustusta.  

 

Nurmijärvellä monet orkestereista ja bändeistä toimivat Nurmijärven musiikkiopiston tai

Nurmijärven Opiston yhteydessä. Nurmijärven Opistossa toimivat bändit ja orkesterit ovat

statukseltaan opetusryhmiä, kun taas opiston kuorot ovat itsenäisiä yhdistyksiä, joilla on oma

hallinto. Opistojen toimintaa avustaa koulutuspalveluista vastaava sivistyslautakunta.

Nurmijärvellä toimii myös Nurmijärven Puhallinorkesteri, joka ei ole minkään oppilaitoksen tai

muun organisaation alaisena, ja joka on saanut toimintaansa hyvinvointilautakunnan myöntämää

kulttuuriavustusta.

 

Nurmijärven Opisto ja Nurmijärven musiikkiopisto ovat toimittaneet kuntalaisaloitteeseen omat kannanottonsa. Kannanotoissa on nostettu esiin mm. seuraavia asioita:

 

  • Nurmijärven Opisto ilmoittaa kannanotossaan, että se toimii mielellään yhteistyössä verkostoissa ja tuo esiin aktiivisesti henkilöstön osaamista, jota löytyy laajasti ja korkeatasoisesti kevyen musiikin osalta. Ison orkesterin perustamisessa hyvien lähtökohtien turvaamiseksi on tärkeää ottaa mukaan kaikki ne toimijat, joita se kunnassa voisi koskea. Kannanotossaan Nurmijärven Opisto toteaa, että on myös hyvä pohtia, millainen organisaatiomuoto olisi asianmukaisin ja löytyykö siihen sitoutumishalua sekä rahoitus, esim. oma yhdistys, siitä näkökulmasta, miten toiminta halutaan profiloida: opetustoimintaa, konsertti- ja esiintymispainotteista toimintaa, puoliammattilaisten yhteisö vai jotain muuta. Edelleen Nurmijärven Opisto kannanotossaan toteaa, että valtionosuuden käytössä opetustoimintaan huomioidaan se, että valtionosuus jakautuu mahdollisimman tasaisesti eri opetusalueille, eikä yksittäistä opetusaluetta tueta huomattavasti muita enemmän. Osallistumismaksujen kautta voidaan säädellä kulurakennetta. Toiminnan tulee olla mahdollisimman avointa, erillisellä hanke- tai projektirahoituksella voidaan toteuttaa isompia ja rajatumpia hankkeita. Ison orkesterin perustaminen, soittajiston kokoaminen, sovittajan ja johtajan valitseminen, asianmukaisen harjoittelutilan ja tarpeiston järjestäminen sekä pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen ja ylläpitäminen on kokonaisuus, joka vaatii sekä hyvää suunnittelua että riittäviä resursseja. Resurssien tarve on ehdotuksen mukaisessa mittakaavassa merkittävä verrattuna opiston normaaliin kurssitoimintaan.

 

  • Nurmijärven musiikkiopiston toimittamassa kannanotossa todetaan, että Roineen hahmottelema idea on kiinnostava ja tervetullut, ja sen jatkokehittely kannattaa. Aloitteessa hahmotellun mallin lisäksi olisi hyvä tutkia myös muita vaihtoehtoja, joilla laadukas pop/jazzorkesteritoiminta voitaisiin mahdollistaa. Musiikkiopisto ilmoittaa, että se on innolla mukana kehittämässä kunnan musiikkielämän kokonaisuutta. Nurmijärven musiikkiopisto esittää kannanotossaan asioita, joita pitäisi vielä selvittää asiaan liittyen. Luotettava kartoitus halukkuudesta osallistua uuden orkesterin perustamiseen olisi tarpeen. Aloitteessa ehdotettu kytkös Nurmijärven Opistoon täytyisi kirkastaa ja järjestelyjä selventää sekä toiminnan johtamisen että rahoituksen kannalta. Myös rahoitusmallin yksityiskohtien selventäminen olisi aiheellista. Musiikkiopisto toteaa edelleen, että jos kunta lähtee tukemaan uutta orkesteria, sen tulisi aidosti lisätä taide- ja kulttuuritoiminnan rahoitusta uuden orkesterin vaatiman resurssin verran.

 

Luonteva tapa uuden toiminnan aloittamiseksi on, että toiminnan aloittamista ajava, ja sen

edistämiseen sitoutunut ryhmä organisoituu, ja ryhtyy valmistelemaan asiaa kartoittamalla, onko

toiminnalle muusikoiden/musiikin harrastajien/musiikin opiskelijoiden, sekä mahdollisten

yhteistyökumppaneiden keskuudessa tarvetta, ja kohdistuuko siihen toiminnan käynnistämisen

kannalta tarvittava määrää kiinnostusta. Yhdistykseksi organisoituminen mahdollistaa avustusten

hakemisen ja muun varainkeruun.  

 

Hyvinvointilautakunnan myöntämällä harkinnanvaraisella kulttuuriavustuksella tuetaan taiteen ja

kulttuurin tekemistä ja harrastamista, sekä niiden yhdenvertaista ja tasa-arvoista saatavuutta ja

saavutettavuutta. Jos aloitteessa hahmoteltu pop/jazz/viihdeorkesteri toimisi itsenäisesti ilman

taloudellista kytköstä Nurmijärven Opistoon tai muuhun kunnalta avustusta saavaan oppilaitokseen, sen toiminta rinnastuisi avustuspolitiikan näkökulmasta katsottuna Nurmijärven

Puhallinorkesterin toimintaan. 

 

Tällä hetkellä voimassa olevan kulttuuriavustussäännön mukaan hyvinvointilautakunta voi

myöntää ohjaaja-avustusta "nurmijärveläisille taide- ja kulttuuriyhdistyksille tueksi palkan ja

sivukulujen maksamiseen, kun yhdistyksellä on säännöllistä toimintaa varten palkattu

ammattiohjaaja (esim. kuoronjohtaja, kapellimestari)". Itsenäisesti yhdistyspohjalta toimivan

orkesterin toimintaa on mahdollista tukea tämän mekanismin kautta avustusmäärärahojen

puitteissa. Yksityiskohtaisempiin pohdintoihin muiden aloitteessa esitettyjen kulujen kattamiseksi

kannattaa palata sitten, jos viihdeorkesterin perustaminen alkaa konkretisoitua.   

 

Uusi pop/jazz- ja viihdeorkesteri rikastuttaisi ja monipuolistaisi omalta osaltaan paikallista

musiikki- ja kulttuurielämää, ja tarjoaisi rytmimusiikista kiinnostuneille soittajille mahdollisuuden

kokoontua harrastamaan ohjatusti musiikkia ja kehittyä muusikkoina. 

 

Jotta uusi toiminta voisi syntyä ja toimia menestyksekkäästi, pitää sen nousta toimintaan kohdistuvan tarpeen, sekä toiminnan edistämiseen ja sen toteuttamiseen sitoutuneiden toimijoiden aktiivisen toiminnan kautta. Poliittisen päätöksenteon roolina on päättää mahdollisen taloudellisen tuen eli avustuksen myöntämisestä toiminnalle. 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää antaa esittelytekstin mukaisen vastauksen kuntalaisaloitteeseen.

 

Valmistelija

Kulttuuripäällikkö Mia Fagerström, puh. 040 317 2506

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.