Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 248


 

 

Kunnan edustajien valinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toimielimiin vuonna 2021 alkavaksi toimikaudeksi

 

Kunnanhallitus 23.08.2021 § 224   

 

 

 

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljenpänä HUS) tehtävänä on tuottaa sen jäsenkuntien ja sairaanhoitopiirin järjestämisvastuuseen kuuluvia erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palveluja sekä huolehtia yliopistolliselle sairaanhoitopiirille säädetyistä muista tehtävistä.

 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston valinnasta on sovittu kuntayhtymän perussopimuksen 8 §:n 1 momentissa. Sen mukaan kuntayhtymän jäsenkuntien valtuustot valitsevat kuntayhtymän valtuustoon kahdesta viiteen (2 - 5) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Valtuuston jäsenten lukumäärä määräytyy jäsenkuntien peruspääomaosuuksien mukaisessa suhteessa. Kunta, jonka peruspääomaosuus on vähintään kahdeksan (8) % peruspääomasta, on oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään kolme (3) jäsentä. Mikäli kunnan peruspääomaosuus on vähintään 25 %, on kunta oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään viisi (5) jäsentä.

 

Perussopimuksen 8 §:n 3 momentin mukaan jäsenkunnan valtuustoon valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä vastaa kunnan suhteellista osuutta viimeksi hyväksytyn tilinpäätöksen mukaisesta peruspääomasta. Prosentin kymmenesosan osuus oikeuttaa yhteen ääneen kuitenkin siten, että kullakin jäsenellä on vähintään yksi ääni. Kunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä jakautuu tasan saapuvilla olleiden jäsenten kesken.

 

Valinnassa tulee ottaa huomioon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:n 1 momentti, joka koskee myös kuntayhtymien valtuustoja. Sen mukaan mm. kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Vaalikelpoisuudesta kuntayhtymän toimielimiin on säädetty kuntalain 76 §:ssä. HUS:n valtuustoon vaalikelpoisia ovat sen mukaan henkilöt, jotka lain 71 §:ssä säädetyllä tavalla ovat vaalikelpoisia HUS:n jäsenkuntien luottamustoimiin. Vaalikelpoisia eivät kuitenkaan ole lain 72 §:n 1 momentissa tarkoitetut valtion virkamiehet, jotka hoitavat välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä eivätkä myöskään HUS-kuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt.

 

Kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan kunnanhallitus nimeää edustajat kuntayhtymien toimielimiin.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää nimetä kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) valtuustoon ja antaa yhtymävaltuutetuille toimintaohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin nimettävistä henkilöistä.

 

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti nimetä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon seuraavat henkilöt:
jäsen Juhani Vuorisalo, KOK+RKP  varajäsen Heikki Nykyri, KOK+RKP
jäsen Kirsti Handolin, KESK   varajäsen Marjaana Pitkäpaasi, KESK

Lisäksi kunnanhallitus päätti antaa yhtymävaltuutetuille toimintaohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin nimettävistä henkilöistä myöhemmässä kokouksessa.

 

Jakelu

HUS

valitut edustajat

 

 

 

Kunnanhallitus 20.09.2021 § 248     

1054/00.00.01.02/2021  

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää antaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuutetuille toimintaohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin valittavista henkilöistä.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000
 


Kokouksessa tehtiin seuraava täsmennys esittelytekstiin. Lisättiin lauseen loppuun "myöhemmässä kokouksessa".

 

Päätös 


Kunnanhallitus päättää antaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuutetuille toimintaohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin valittavista henkilöistä myöhemmässä kokouksessa.

 

 

Jakelu

HUS

valitut edustajat