Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.08.2021/Pykälä 115


 

 

Jäsenten ja varajäsenten nimeäminen Kuuma -johtokuntaan

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 200   

 

 

 

Kaikkien KUUMA-kuntien valtuustojen hyväksymässä yhteistyösopimuksen 6 §:ssä todetaan liikelaitoksen johtokunnasta seuraavaa:

 

"KUUMA-seutu liikelaitoksen hallintoa varten Keravan kaupunginvaltuusto asettaa kahdeksi vuodeksi kerrallaan KUUMA-seutu liikelaitoksen johtokunnan, joka toimii Keravan kaupunginhallituksen alaisena kuntalain 77 §:n mukaisena sopijakuntien yhteisenä toimielimenä.

 

Johtokunnassa on vähintään kaksi jäsentä jokaisesta yhteistyösopimuksen allekirjoittaneesta KUUMA-kunnasta. Sopijakunnat esittävät johtokunnan jäseniksi asemavaltuutuksen perusteella kunnanvaltuuston puheenjohtajaa ja kunnanhallituksen puheenjohtajaa sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet asemavaltuutuksen perusteella.

 

Lisäksi Keravan kaupunginvaltuusto voi liikelaitoksen esityksestä ja muiden sopijakuntien hyväksymisellä päättää, että johtokuntaan valitaan tasa-arvolain perusteella enintään neljä lisäjäsentä ja heille varajäsenet."

 

Kuuma-johtokunta on 3.6.2021 § 26 päättänyt pyytää jäsenkuntia nimeämään asemavaltuutukseen perustuvat edustajansa 31.8.2021 mennessä yhteistyösopimuksen mukaisesti.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se nimeää asemavaltuutuksen perusteella Kuuma-johtokuntaan kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Keravan kaupunginvaltuustossa tapahtuvaa nimeämistä varten. 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

Valtuusto 18.08.2021 § 115     

1101/00.00.01.02/2021  

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto nimeää asemavaltuutuksen perusteella Kuuma-johtokuntaan kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Keravan kaupunginvaltuustossa tapahtuvaa nimeämistä varten.

 

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto nimesi Kuuma-johtokuntaan seuraavat jäsenet:

 

Jäsen

Varajäsen

Kallepekka Toivonen, KESK

Riikka Raekannas, KESK

Petri Vaulamo, KOK

Virpi Räty, KOK