Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 176



 

 

Sisäisen valvonnan ohje

 

Kunnanhallitus 21.06.2021 § 176     

1055/00.01.01.01/2021  

 

 

Nurmijärven kunnan sisäisen valvonnan ohjeistus on tarpeen päivittää. Voimassa oleva ohjeistus on vuodelta 2011. Ohjeesta puuttuvat siis esimerkiksi tietosuojalainsäädäntöön ja kuntalain muutoksiin liittyvät päivitykset. Voimassa olevassa ohjeessa on myös vanhentunutta terminologiaa, joka nyt päivitetään.

 

Ohjeeseen on pyritty tuomaan olennaiset asiakokonaisuudet ja niiden tarkastuspisteet. Sisäiseen valvontaan liittyvästä toimivallasta määrätään hallintosäännössä ja siltä osin ohjeessa viitataan hallintosääntöön.

 

Vuoden 2021 aikana Nurmijärven tulee ottaa ns. Whistlerblowing-direktiivin edellyttämä eettinen ilmoituskanava käyttöön. Tätä kirjoitettaessa kunnalla ei ole vielä tällaista ilmoituskanavaa. Direktiivi edellyttää muun muassa yli 50 työntekijän organisaatioiden ottavan tällaisen ilmoituskanavan käyttöön. Ilmoituskanavien lisäksi tarvitaan kuitenkin konkreettisia henkilöitä, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä.

 

Sen vuoksi sisäisen valvonnan ohjeeseen on liitetty väärinkäytösten torjuntaa koskeva ohje. Sen tarkoituksena on selkeyttää kunnan sisäistä prosessia, mikäli väärinkäytösepäilyjä, poikkeamia tai epäselvyyksiä havaitaan. Joskus selvittely on tarpeen prosessien ajantasaisuuden tarkistamiseksi, vaikkei varsinaisesta väärinkäytöksestä ole kyse. Tapaukset voivat olla hyvin erilaisia laajuudeltaan, laadultaan ja vaikuttavuudeltaan. Siten yhtä ainoaa menettelyä ei ole tarkoituskaan ohjeessa aukottomasti kuvata vaan selvittelyn pääperiaatteet.

 

Uutena kokonaisuutena on huomioitu myös some-maailman lieveilmiöt ja niihin liittyvät riskit ja toimintaohjeet.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sisäisen valvonnan ohjeen.

 

Valmistelija

kunnanlakimies Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Liitteet

1. Sisäisen valvonnan ohjeet

2. Väärinkäytösten torjuntaohje

3. Sisäisen valvonnan arviointilomake