Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 03.03.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Elinvoimalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2020

 

Elinvoimalautakunta 03.03.2021 § 18     

197/00.01.02.06/2021  

 

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä kunnassa on selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

 

Kirjanpitoasetuksen mukaan toimintakertomuksessa tulee esittää tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen, arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä ja selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta.

 

Kuntalain mukaan kunnat ja kuntayhtymät noudattavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään soveltuvin osin kirjanpitolakia. Kirjanpitolaissa keskeisenä tavoitteena on oikeiden ja riittävien tietojen antaminen kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

 

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston hyväksymän "Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta" mukaisesti kunnan toimintakertomuksessa tulee olla selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Myös tilikauden päättymisen jälkeen tapahtuneet olennaiset muutokset on selvitettävä, koska niillä saattaa olla merkitystä esim. päätettäessä tilikauden tuloksen käsittelystä tai talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.

 

Elinvoimalautakunta raportoi lisäksi toimintakertomuksessa ohjeellisena hyväksytyn yleiskaavoitusohjelman toteutumisesta.

 

Lautakuntien on käsiteltävä toimintakertomuksensa viimeistään 5.3.2021.

 

Elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalta maankäyttö ja yleiskaavoitus maankäytön ja kaavoituksen tulosalueelta sekä omaisuuden tuotot ja hallinta. Lisäksi elinvoimalautakunnalle kuuluu konsernipalveluista elinvoima ja kuntakehityspalveluiden tulosalue

 

 

Ympäristötoimiala, maankäyttö ja kaavoitus sekä omaisuuden tuotot ja hallinta

Koko ympäristötoimialan toimintakate oli noin 600 000 euroa muutettua käyttösuunnitelmaa huonompi. Toimintatuotot olivat noin 1,5 milj. euroa muutettua käyttösuunnitelmaa korkeammat ja toimintakulut puolestaan noin 2,1 milj. euroa käyttösuunnitelmaa korkeammat.

 

Tulosalueen kaavoitus ja maankäyttö toimintakate toteutui muutetun talousarvion mukaisesti. Omaisuuden tuotot toteutuivat noin 900 000 euroa talousarviota parempana.

 

 

Konsernipalvelut, elinvoima- ja kuntakehityspalvelut

Elinvoima- ja kuntakehityspalveluiden tulosalueen toimintakate toteutui hieman muutettua käyttösuunnitelmaa parempana ja säästöä kertyi noin 6 000 euroa. Työmarkkinatuen kuntaosuuteen haettiin lisämäärärahaa (+700 000e) vuoden 2020 kolmannessa osavuosikatsauksessa, sillä se oli ylittämässä talousarvion. Arvio ylityksen suuruudesta osui kohdilleen ja ero toimintakatteen ja muutetun käyttösuunnitelman välillä jäi pieneksi.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä osaltaan toimintakertomukset vuodelta 2020 sekä sitovien tavoitteiden toteutumisen vuodelta 2020 liitteiden mukaisesti.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkastuksia.

Valmistelija

Hallintopäällikkö Leena Vuorenpää puh. 040 317 2301, Kehityspäällikkö Vesa Kokkonen puh. 040 317 2361

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa