Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan toimintakertomus vuodelta 2020

 

Hyvinvointilautakunta 16.02.2021 § 12     

197/00.01.02.06/2021  

 

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä kunnassa on selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

 

Kirjanpitoasetuksen mukaan toimintakertomuksessa tulee esittää tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen, arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä ja selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta.

 

Kuntalain mukaan kunnat ja kuntayhtymät noudattavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään soveltuvin osin kirjanpitolakia. Kirjanpitolaissa keskeisenä tavoitteena on oikeiden ja riittävien tietojen antaminen kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

 

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston hyväksymän "Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta" mukaisesti kunnan toimintakertomuksessa tulee olla selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Lautakuntien on käsiteltävä toimintakertomuksensa ennen 05.03.2021.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan sekä toimialan alaisten tulosalueiden yhteinen toimintakertomus vuodelta 2020 on liitteenä. Hyvinvointilautakunnan alaiseen toimintaan kuuluvat tulosalueista kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut, liikuntapalvelut sekä hyvinvointipalvelujen tulosalueen osalta kotoutumispalvelut ja hyvinvoinnin edistäminen. Hyvinvointilautakuntaan nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen on myös arvioitu (liite).

 

Opetus- ja kulttuuriministeriötä ja Museovirastoa varten on laadittava yksityiskohtainen selvitys museon toiminnasta. Museonjohtaja on laatinut Nurmijärven museon toimintakertomuksen vuodelta 2020 (liite).

 

Toimialan toimintakate alittui 1 373 291 euroa verrattuna muutettuun käyttösuunnitelmaan. Toiminnan tuotot ylittyivät toimialatasolla 604 207 euroa verrattuna muutettuun käyttösuunnitelmaan. Tulojen ylitys johtui arvioitua suuremmista myyntituotoista sekä suuremmista saaduista tuista ja avustuksista. Avustuksiin ja tukiin sisältyvät valtiolta saadut erilliset valtionavustukset toiminnan kehittämiseen sekä valtionavustukset koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukuvuodelle 2020-2021. Toimintakulut alittuivat 769 084 euroa. Säästöä syntyi avustusten maksamisesta, kulut varhaiskasvatuksen avustuksista kotitalouksille olivat 567 188 euroa pienemmät verrattuna muutettuun käyttösuunnitelmaan.

 

Hyvinvointilautakunnan alaisista tulosalueista kaikki tulosalueet alittivat muutettuun käyttösuunnitelmaan budjetoidun toimintakatteen: kirjasto- ja kulttuuripalvelut (132 381 euroa), nuorisopalvelut (250 263 euroa), liikuntapalvelut (65 530 euroa) ja hyvinvointipalvelut (115 832 euroa).

 

 

 

 

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä hyvinvointilautakunnan alaisten tulosalueiden toimintakertomuksen vuodelta 2020 liitteen mukaisesti.

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä museon toimintakertomuksen vuodelta 2020 liitteen mukaisesti.

Hyvinvointilautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkastuksia.

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa