Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Asunto Osakeyhtiö Nurmijärven Tilkanpolku 2 rakennuslupa kahden kerrostalon, autokatoksen ja lämpökaivojen rakentamiseksi

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 26.01.2021 § 3     

72/10.03.00.01/2021  

 

 

Rakennuslupa 2021-28

 

Rakennuspaikka

543-3-63-1

Pinta-ala 6496.0 m2

 

Tilkanpolku 2

01800 KLAUKKALA

 

Kaava     Asemakaava

Kaavanmukainen käyttötarkoitus  AK Asuinkerrostalojen korttelialue.

Kaavanmukainen rakennusoikeus  4700.0 k-m2

       

Kaavassa esitetyn rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa yhteensä enintään 15 % sallitusta asuntokerrosalasta asumista palvelevia asunnon ulkopuolisia aputiloja kuten varasto-, harrastus-, kerho- ja saunatiloja.

 

Porrashuoneista lasketaan sallittuun rakennusoikeuteen 15 m2/kerros ja ulkoseinistä ei lasketa rakennusoikeuteen 250 mm ylittävää osuutta ja väestönsuojaa/-teknistä tilaa ei tarvitse laskea rakennusoikeuteen. Kaikki vähennykset rakennusoikeuteen laskettavasta kerrosalasta tekevät yhteensä 1080 m2.

 

Kerrosalat:

Rakennettu           0.0 k-m2

Vertailu (US250 mm)          0.0 k-m2

Vireillä     5780.0 k-m2

 

Hakija

Asunto Osakeyhtiö Nurmijärven Tilkanpolku 2

c/o Avain Rakennuttaja Oy

Lautatarhankatu 8 B

00580 Helsinki

 

Toimenpide

Haetaan rakennuslupaa kahden kerrostalon, autokatoksen ja 10 kpl + 1 kpl lämpökaivojen rakentamiseksi Klaukkalan asemakaavan alueelle kortteliin 3063, tontille 1, hanke on kerrosalaltaan 5780 m2.

 

Uusi rakennus

Luvan rakennus  Kokonaisala  Kerrosala  Tilavuus

1    2876.0   2876.0   9514.0

2    2904.0   2904.0   9611.0

 

 Suunnittelutehtävien vaativuusluokka

 Vaativa

 

 Rakenteellinen paloturvallisuus

 Paloluokka P1

 

Lausunnot

Ympäristönsuojelu  03.12.2020 

Kunnallistekniikan suunnittelu 16.12.2020 

Mittaustoimi   09.12.2020 

Pelastustoimi   08.12.2020 

 

Hakemuksen liitteet

Sähköisesti vireille saapunut lupahakemus

Selvitys rakennuspaikan omistus- tai hallintaoikeudesta

Valtakirja

Kaupparekisteriote

Asemakaavaote

Pääpiirustukset

Selvitys naapurien kuulemisesta

Selvitys rakennuspaikan perustamis- ja pohjaolosuhteista

Sähkölaitoksen lausunto

Liittämiskohtailmoitus

Energiaselvitys

Julkisivujen visualisointi- / värityssuunnitelma

VSS-piirustukset

Piha- ja pinnantasaussuunnitelma

Naapurin huomautus 6 kpl

Hakijan vastine huomautuksiin

Selvitys maalämpökaivon rakentamisesta

 

Naapureiden kuuleminen

Rakennusvalvonta on tiedottanut hankkeesta MRL 133 § mukaisesti naapureille. Huomautuksia tuli yhteensä kuusi kappaletta. Huomautuksista viisi kappaletta on sisällöltään yhden mukaisia, joissa huomauttajat esittävät:

Toinen katuliittymä tulee siirtää pois Tilkanpolulta (Tilkanpolku 13 kohdalta), koska rakentamistapaohjeen mukaan Tilkanpolku on ainoastaan pientaloasutusta palveleva pihakatu. Lisäksi sitä ei ole suunniteltu isoja liikennemääriä varten eikä katu ole turvallinen alueen lapsien ja muiden kulkijoiden näkökulmasta, mikäli sen kautta ohjataan myös kerrostalojen autoliikennettä. Kulku Tilkanpolku 2 kerrostaloihin tulee toteuttaa ainoastaan Tilkanpolun alun katuliittymästä niin kuin asemakaavaankin on merkitty tai se siirretään kokonaan Tilkantien puolelle. Alueen asukkaina/ rakentajina voimme olettaa, että myös Tilkanpolku 2 rakennuslupaa käsiteltäessä noudatetaan kunnan itsensä laatimaa sitovaa rakentamistapaohjetta sekä asemakaavaan merkittyjä katuliittymiä.

 

Vastineessaan hakija toteaa seuraavaa:

Pelastustien suunnittelu- ja toteutusohjeen mukaisen pelastustien toteuttaminen kyseisen tontin rajat, topografia ja paikoitus- sekä rakennusalueiden sijoitus huomioon ottaen edellyttää ajoyhteyttä tontin läpi. Rakennuslupahakemuksen asemapiirroksessa ensisijainen katuliittymä on sijoitettu Tilkanpolun pohjoispäähän. Asemakaava kieltää ajoneuvoliittymän sijoittamisen Tilkantielle. Näin ollen nosto-lavayksikön tontilta poistumisen edellyttämä toinen liittymä on sijoitettu etelämmäksi Tilkanpolulle, mille asemakaava ei aseta estettä. Tätä kautta tapahtuvan häiritsevän ajoneuvoliikenteen estämiseksi kyseinen liittymä varustetaan ajoestepuomilla. Edellä esitettyyn viitaten hakija pitää rakennuslupaan esitettyä huomautusta aiheettomana.

 

Sisällöltään erilaisessa huomautuksessa huomauttajat esittävät kysymyksiä seuraavasti:

Miten kunta varmistaa jalankulun turvallisuuden Tilkanpolulla, jossa liikennemäärä on normaalia pihakatua selkeästi suurempi?

Miten kunta varmistaa, että jalankulku on turvallista ja risteävä liikenne on mahdollista Tilkanpolulla, kun tiedetään alueen pysäköinnin haasteet ja pysäköinninvalvonnan puute?

 

Pääpiirustusten laatija

Arkkitehdit LSV Oy

Markus Seppänen, Arkkitehti

 

Lisäselvitykset ja poikkeukset

Maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n perusteella vähäisenä poikkeamana - rakennusalan ylitys.

 

Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin on hyväksytty:

Vastaava työnjohtaja

KVV-työnjohtaja

IV-työnjohtaja

 

Ennen kunkin työvaiheen aloittamista on rakennusvalvontaviranomaiselle esitettävä:

Pohjatutkimus

Rakennesuunnitelmat

Ilmanvaihtosuunnitelmat

Vesi-, viemäri- ja hulevesisuunnitelma

 

Rakennustyön edistymisen mukaan pyydettävä seuraavat katselmukset:

Paikan merkitseminen   Kaikkiin rakennuksiin

Sijaintikatselmus    Kaikkiin rakennuksiin

Aloituskokous    Kaikkiin rakennuksiin

Rakennekatselmus   Kaikkiin rakennuksiin

Vesi- ja viemärilaitteiden katselmus Kaikkiin rakennuksiin

Väestönsuojan katselmus   Kaikkiin rakennuksiin

Palotarkastus    Kaikkiin rakennuksiin

Käyttöönottokatselmus   Kaikkiin rakennuksiin

Loppukatselmus    Kaikkiin rakennuksiin

 

Muut ehdot:

Rakennustyön aikana on pidettävä rakennustyön tarkastusasiakirjaa sekä laadittava rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje.

 

Sähkötarkastuspöytäkirja esitettävä rakennusvalvontaviranomaiselle ennen käyttöönottoa.

 

Toimitettava lämpökaivojen porausjätteen käsittelysuunnitelmaa ennen porauksien aloitusta. Suunnitelmassa esitettävä, miten porauslietteen käsittely ja porauksessa syntyvien jätevesien käsittely ja johtaminen aiotaan toteuttaa.

 

Lämpökaivon porausraportti tulee toimittaa loppukatselmuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle.

 

Rakennus on varustettava tarkoituksenmukaisilla alkusammutusvälineillä. Kaikki irtaimistovarastot tulee varustaa vähintään 6 kg:n (teholuokka 43A233BC) käsisammuttimella. Rakennuksen savunpoisto on suunniteltava ja toteutettava Ympäristöministeriön asetuksen rakennusten paloturvallisuudesta 848/2017 mukaisesti, sekä noudattaen SFS 7000 sarjan vaatimuksia. Irtaimistovarastojen savunpoisto tulee toteuttaa niin, että savunpoistoon käytettävät luukut yms. on helposti avattavissa palokunnan toimesta.

Tontin sisäänajoteiden alkupäähän tai paikoitusalueille on näkyvälle paikalle sijoitettava opastaulu, jossa osoitetaan pelastustien, nostopaikkojen sekä rakennusten ja niissä olevien sisäänkäyntien sijainnit. Opastaulu on toteutettava pelastusviranomaisen ohjeen (www.ku-pelastus.fi) mukaisesti.

 

Porrashuoneiden kerrosnumerointi ja porraskohtainen turvallisuusopaste tulee toteuttaa pelastusviranomaisen ohjeiden mukaisesti.

 

Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet on suunniteltava ja toteutettava Sisäasiainministeriön asetuksen palovaroittimien sijoittamisesta ja kunnossapidosta 239/2009 mukaisesti. Sähköverkkoon kytkettävistä palovaroittimista tulee esittää suunnitelma ennen asennustöiden aloittamista, jossa huoneistoittain esitetään varoittimien sijainti. Sähköverkkoon kytkettävät palovaroittimet: Sisäasiainministeriön asetus palovaroittimien sijoittamisesta ja kunnossapidosta (239/2009): 3§: "Huoneistoalan lisäksi palovaroittimien määrässä ja sijoittamisessa tulee ottaa huomioon suojattavan tilan muoto ja erityistä syttymisvaaraa aiheuttavat toiminnot."

 

Pelastustiesuunnitelma tulee esitellä ja hyväksyttää pelastusviranomaisilla ennen varsinaisten rakennustöiden aloittamista. Pelastustie tulee toteuttaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ohjeen mukaisesti (www.ku-pelastus.fi). Pelastustielle tulee pyytää koeajo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta (tilannekeskus@vantaa.fi) viimeistään 14vrk ennen erityistä palotarkastusta. Koeajopyyntöön tulee liittää hyväksytty pelastustiesuunnitelma.

 

 Mikäli työmaalla käytetään nestekaasua tai vaarallisia kemikaaleja, on asiasta tehtävä ilmoitus vähintään kuukausi ennen tilapäisen, vähäisen toiminnan aloittamista (685/2015, §34). Ilmoitus on toimitettava paloinsinööri Marko Suomiselle (marko.suominen@vantaa.fi).

 

Esittelijä 

Rakennustarkastaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää hyväksyä rakennusluvan edellä esitettyjen ehtojen mukaisesti.

Naapurien huomautuksissa esitetty toinen ajoliittymä Tilkanpolku 13 kohdalta suljetaan ajonestopuomilla, näin ollen liittymä jää pelastustie ja kävelyliikenne käyttöön, eikä aiheuta kohtuutonta haittaa naapureille. As Oy Nurmijärven Tilkanpolku 2 rakennushankkeen on todettava täyttävän MRL 135 §:ssä säädetyt rakennusluvan myöntämisen edellytykset sekä muutkin rakentamiseen liittyvät määräykset. Oikeusharkintaisena lupana luvasta päättävän tulee myöntää rakennusluvan hakijalle rakennuslupa kyseiselle hankkeelle.

Rakennusluvassa ei ratkaista alueen katuverkon kuormituksen muutoksia, rakennusluvassa ei myöskään ratkaista alueen pysäköintiin liittyviä ongelmia. Tältä osin rakennuslupapäätös huomautuksineen lähetetään tiedoksi kunnan liikenneinsinöörille.

Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 117 §, 125 §, 133 §, 135 §, 175 §

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen 3.2.2021.

Rakennustyöt on tämän rakennusluvan perusteella aloitettava kolmen vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulemisesta. Lupa raukeaa, mikäli sen voimassaoloa ei jatketa oikeudellisten edellytysten niin salliessa. Työ on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa rakennusluvan lainvoimaiseksi tulemisesta. Lupa raukeaa, mikäli sen voimassaoloaikaa ei pidennetä sen voimassaoloaikana.

 

 

 

Valmistelija

va. rakennustarkastaja Mikael Kangasniemi, mikael.kangasniemi@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa