Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.11.2023/Pykälä 44


Liite3 5942-1_hyväksyttävä_piirustus
Liite4 5942-1_Envallintien_kääntöpaikka

 

 

Envallintien kääntöpaikka, katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 02.11.2023 § 44     

233/10.03.01.00/2023  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Kirkonkylän asemakaava-alueelle Envallintien kääntöpaikan katusuunnitelmaehdotus, piirustus 5942-1.

 

Katusuunnitelmaehdotuksessa esitetään Envallintien kääntöpaikkaa asemakaavan mukaisesti. Lisäksi esitetään Envallintien kuivatuksen parantamista kadun pohjoispäässä ja puistoraittia Envallintien pohjoispäästä Parkkimäen ulkoilureitille.

 

Katusuunnitelmaehdotus, piirustus 5942-1, on ollut julkisesti nähtävillä 16.-30.8.2023 välisen ajan. Katusuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävillä oloaikana.

 

Katusuunnitelmaehdotukseen on kadun korkeusaseman osalta tehty nähtävillä olon jälkeen pieni täsmennys eli katua on kääntöpaikan loppupäässä kadun keskilinjan kohdalla madallettu noin 0,1 m.

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Envallintien kääntöpaikan katusuunnitelmaehdotuksen, piirustus 5942-1. Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että kadun korkeusasemaan nähtävillä olon jälkeen tehty muutos ei anna aihetta asettaa katusuunnitelmaehdotusta uudelleen nähtäville.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.