Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.09.2023/Pykälä 36


Liite1 TA toimiala + tua Ympäristötoimiala

 

 

Teknisen lautakunnan talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2024-2026

 

Tekninen lautakunta 14.09.2023 § 36     

777/02.02.00/2023  

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Vuosittaisen talousarviovalmistelun käynnistämiseksi kunnanhallitus hyväksyy kunnan hallintosäännön mukaisesti talousarvion suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joiden perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa. Kunnanhallitus on 19.6.2023 hyväksynyt palveluiden järjestämissuunnitelman ja talousarviokehyksen 2024 sekä talousarvion laadintaohjeen.

 

Talousarviokehys 2024

Talousarviokehys vuodelle 2024 on tehty ulkoisten ja sisäisten tuottojen ja kulujen pohjalta. Käyttötalouden kehys on annettu toimiala- ja liikelaitostasolla nettomääräisenä (=toimintakate). Enimmäisinvestoinnit on kehyksessä määritelty bruttomääräisenä. Investointikehys vuodelle 2024 on 38,5 milj. euroa.

 

Talousarviokehyksen asettamisessa on huomioitu NUUKA-ohjelman talouden tavoitteiden rinnalla vuoden 2022 tilinpäätös sekä vuoden 2023 tilinpäätösennuste. Kehysvalmistelun lähtökohtana on käyttötaloudessa ollut vuoden 2022 tilinpäätös. Tämän lisäksi toimialoja ja liikelaitoksia on ohjeistettu huomioimaan keskeisiä toiminnallisia ja taloudellisia muutoksia tulevalta vuodelta, joita lähtöpohjana ollut vuoden 2022 tilinpäätös ei sisällä. Toimialojen ja liikelaitosten kehysehdotusten pohjalta on käyty neuvottelut toimialoittain, jonka jälkeen kehykseen on tehty sopeutuksia. Kehykseen sisältyy NUUKA-toimenpideohjelmassa yksilöityjä tasapainotustoimenpiteitä.

 

Talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2024-2026

Ympäristötoimialan talousarvio ja -suunnitelmaesitys 2024-2026 on valmisteltu kunnanhallituksen antaman talousarviokehyksen pohjalta. Lauta- ja johtokuntien tulee hyväksyä talousarviokehykseen perustuvat talousarvioehdotuksensa 19.9.2023 mennessä. Valtuusto hyväksyy 15.11.2023 talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2024-2026.

 

Käyttötaloudelle kustannuspaineita kuntatasolla syntyy vuonna 2024 kunta-alalle kohdistuvista palkankorotuksista. Vuoden 2024 kustannuksiin myös inflaatiolla on huomattava vaikutus. Menohelpotuksia on arvioitu syntyvän mm. NUUKA-toimenpideohjelman sopeutuksien myötä. Tuloissa merkittävimpänä erona aiempiin vuosiin on tonttimyyntituottojen (etenkin yritystontit) ja maankäyttökorvausten vähentyminen.

 

Ympäristötoimialan kehys vuodelle 2024 on noin 3,9 milj. euroa (nettotuotto). Toimialan talousarvioesityksessä nettotuotto on 3,5 milj. euroa eli noin 345 000 euroa kehystä heikompi. Rakentamislupamaksutuottoja on pudotettu 250 000 euroa kehyksestä ja siirretty suunnitelmavuodelle 2025 tarkentuneiden ennusteiden myötä. Hulevesien laskutustuotot 150 000 euroa on siirretty kehyksestä vuodelle 2025 toteutuksen aikatauluarvion vuoksi. Tarkentuneita arvioita kehykseen nähden on tehty myös ulkoisten vuokratuottojen, vuokrakulujen, sähkökulujen sekä henkilöstökulujen osalta.

 

Valmistus omaan käyttöön on arvioitu 500 000 euroa korkeammaksi kehykseen nähden. Ympäristötoimialan tuloslaskelmassa tämä näkyy valmistuksena omaan käyttöön ja palvelujen ostoissa. Muutoksella ei ole nettovaikutusta toimialan tuloslaskelmassa.

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa Omaisuuden tuotot- ja hallinta tulosalue sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen tulosyksikkö, jotka ovat valtuustoon nähden sitovia toimintakatetasolla.

  

Tekniselle lautakunnalle kuuluu ympäristötoimialan tulosalueista tekninen keskus, tilakeskus sekä hallinto- ja talouspalvelut rakennusvalvontaa lukuun ottamatta. Ko. tulosalueiden talousarvioesitykset sisältyvät liitteenä olevaan koko ympäristötoimialatasoiseen talousarvioon. Tilinpäätösennuste 2023 (TPE2023) perustuu toiseen osavuosikatsaukseen.

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan ympäristötoimialan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen vuosille 2024-2026 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkistuksia vastamaan toimialan kaikkien lautakuntien esityksiä.

 

 

 

Valmistelija

taloussuunnittelupäällikkö Maiju Paaso, maiju.paaso(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

          

           Diakite teki seuraavan muutosesityksen:

           " Poistetaan Nuuka-toimenpide: joukkoliikenteen palvelutason 60 000€ vähennys."

 

           Diakiten muutosesitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös 

Lautakunta hyväksyi esittelijän pohjaesityksen.

 

 

Lehtimäki saapui klo 17:10 pykälän käsittelyn aikana.