Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.05.2021/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Lähtelänojan hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 06.05.2021 § 40     

151/10.03.01.00/2021
371/10.03.01.00/2020
  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Klaukkalan asemakaava-alueelle (VU, M, VL) sekä asemakaavan ulkopuoliselle alueelle hulevesisuunnitelmaehdotus Lähtelänojan parantamisesta välillä Ali-Tilkan asemakaava-alue - Valkjärvi. Suunnitelmaehdotuksessa esitetään, että Lähtelänojaa parannettaisiin mm. ojaluiskia loiventamalla ja toteuttamalla ojaan hulevesialtaita ja patoja välillä Ali-Tilkka-Pikimetsä. Lisäksi esitetään, että hulevesialtaisiin ja ojan varteen toteutettaisiin istutuksia. Toimenpiteillä pyritään ehkäisemään ojaluiskien sortumista, parantamaan alueellista kuivatusta ja parantamaan Valkjärven veden laatua, kun kiintoaines ei enää kulkeudu järveen. Lisäksi suunnitelmaehdotuksessa esitetään, että Lähtelänojan varteen toteutettaisiin puistoraitti välille Ali-Tilkka-Järvihaantie. Puistoraitti parantaa mm. jalankulku- ja pyöräily-yhteyksiä Klaukkalan koulujen suuntaan.

 

Suunnittelutyötä on tehty yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa. Lisäksi Uudenmaan ELY-keskuksesta on tiedusteltu, onko tarvetta hakea Lähtelänojan parantamiseen vesilain mukaista lupaa. ELY-keskuksesta on todettu, että vesilain 2 luvun 11 § mukaista lupaa ei tarvitse hakea, koska suunnitelmissa ei ole esitetty muokkaustoimenpiteitä Lähtelänojan uoman luonnontilaiselle osuudelle lähellä Valkjärveä. Esitetyillä toimenpiteillä pyritään vähentämään kiintoaineskuormaa, joka on pelkästään myönteinen asia, koska koko uoma, myös luonnontilainen osuus, kärsii kiintoaineksesta. Lisäksi työnaikaisia haitallisia vaikutuksia pyritään vähentämään oikeilla työmenetelmillä, joten Uudenmaan ELY-keskuksen edustajan mielestä hanke ei edellytä vesilain 2 luvun 11 § mukaisen poikkeusluvan hakemista.

 

Suunnittelualue on pääasiassa kunnan omistamaa maata, mutta suunnittelualueella on myös yksityistä maanomistusta. Yksityisen maanomistajan kanssa on neuvoteltu suunnitelmasta suunnittelutyön aikana ja hänen puolestaan suunnitelmat ovat hyväksyttävissä ja toteutettavissa.

 

Lähtelänojan hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotus, piirustukset 5916/1-4, on ollut julkisesti nähtävillä 3.-17.2.2021 välisen ajan. Suunnitelmaehdotuksesta on jätetty yksi muistutus nähtävillä oloaikana. Alkuperäinen muistutus on listatekstin liitteenä.

 

Muistutus

Muistutuksessa esitetään, että Lepsämäntien suunnasta Lähtelänojaan laskevan sivuhaaran suojakaistan leveys tulee kaventaa yhteen metriin, koska EU-määräykset eivät edellytä kyseiselle ojalle lainkaan suojakaistaa. Lisäksi todetaan, että Tielahden rumpu on jo nykyisin liian ylhäällä ja maanomistaja joutuu rumpua korjaamaan alemmaksi, jotta peltosalaojat saadaan tyhjentymään. Todetaan vielä, että vesilaitoksen ja sähkölaitoksen rakentamistoimenpiteiden yhteydessä on Lähtelänojaan johtunut kovasti savea ja ojan vesi on ollut harmaata vielä 15.1.2021. Todetaan, että kaivuumaista irtoava maa-aines pitäisi saada pienemmäksi jo lähtökohdassaan. Lisäksi todetaan, että suojareunat eivät estä saven kulkua järveä kohden ja että ennen pohjatutkimuksien tekemistä tulisi selvittää peltosalaojien sijainti. Vielä todetaan, että tiedote tuli muistuttajalle niin myöhään, että siitä ei enää ollut neuvoteltavaa.

 

Vastine

Hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotuksessa on esitetty Lähtelänojaa muokkaavia toimenpiteitä ym. välille Ali-Tilkan asemakaava-alue - Pikimetsän asemakaava-alue, jossa ollaan pääasiassa asemakaava-alueella. Välin Ali-Tilkka - Pikimetsä toteutuksesta vastaa kunta. Asemakaavan ulkopuolisella alueella välillä Pikimetsän asemakaava-alue-Valkjärvi on esitetty suojakaistaa, leveys 3 m, Lähtelänojan varteen ja Lepsämän suunnasta tulevalle sivuhaaralle. Lisäksi on esitetty roskien poistoa, eroosiosuojauksia kivillä ym. Asemakaavan ulkopuolisen osuuden, välin Pikimetsä-Valkjärvi, toimenpiteistä ja niiden toteutumisesta vastaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskus yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa.

 

Hyväksyttävään hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotukseen, piirustukseen 5916-1, on Lepsämäntien suunnasta Lähtelänojaan laskevan sivuhaaran suojakaistan leveys muutettu yhteen metriin. Asiaa on tiedusteltu Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta ja heidän puolestaan näin voidaan menetellä.

 

Tielahden rumpu on jo nykyisellään liian ylhäällä ja sen alentamisesta vastaa kiinteistön omistaja.

 

Vesilaitoksen ja sähkölaitoksen kaivutöiden yhteydessä Lähtelänojaan on ilmeisesti kulkeutunut kiintoainesta. Tästä syystä Lähtelänojan parantaminen on tärkeää. Ojaluiskien loiventaminen ja ojaan tehtävät istutukset ym. vähentävät kiintoaineksen irtoamista ja kulkeutumista Lähtelänojaan ja sitä kautta Valkjärveen. Muistutus ja vastine lähetetään vesilaitokselle ja sähkölaitokselle tiedoksi, jotta he huomioisivat asian tulevissa kaivutöissään. Kun kaivetaan lähellä mm. järveen tai jokeen johtavia laskuojia, olisi jo kaivutyömailla hyvä pyrkiä pidättämään kiintoainesta.

 

Lähtelänojan varteen esitetyillä suojakaistoilla, leveys 3 m ja 1 m, pyritään vähentämään pelloilta tulevien kiintoaineksen ja ravinnekuorman huuhtoutumista ojaan.

 

Suunnittelualueella tehtiin joitakin pohjatutkimuksia. Pohjatutkimusten tekemisestä oltiin etukäteen yhteydessä kiinteistöjen omistajiin puhelimitse, koska pellot ovat viljelyksessä ja pohjatutkimusten tekemisen ajankohdasta tulee sopia kiinteistöjen omistajien kanssa. Puhelinkeskusteluissa ei noussut esille tarvetta selvittää tarkemmin peltosalaojien sijaintia. Muistuttajaan oltiin uudestaan yhteydessä vastinetta kirjoitettaessa. Muistuttajalla ei ollut tiedossa, onko peltosalaojia rikkoontunut pohjatutkimuksia tehtäessä.

 

Covid-19 aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi suunnitteluhankkeesta ei voitu järjestää tilaisuutta kiinteistöjen omistajille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tästä syystä kiinteistöjen omistajille lähetettiin tammikuun alussa postitse suunnitelmaluonnokset kommenteille. Suunnitelmapiirustuksiin tehtiin joitakin tarkennuksia maanomistajien yhteydenottojen perusteella ennen suunnitelmien asettamista julkisesti nähtäville. Nähtäville asetettavat suunnitelmat lähetettiin kiinteistöjen omistajille ja naapureille viikkoa ennen nähtävillä olon alkamista. Nähtävillä olo kesti 15 päivää. Näin ollen kiinteistöjen omistajilla on ollut mahdollisuus tutustua suunnitelmaehdotuksiin sekä kommentoida niitä riittävän pitkän ajan.

 

Ratkaisuvalta: Nurmijärven kunnan hallintosääntö § 22, ratkaisuvalta kohta 8.

 

Esittelijä 

Kunnallistekniikan päällikkö

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Lähtelänojan hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotuksen, piirustukset 5916/1-4 muutettuna siten, että Lepsämäntien suunnasta tulevan Lähtelänojan sivuhaaran suojakaistan leveys on muutettu yhteen metriin. Lisäksi tekninen lautakunta toteaa, että muistutus ei anna aihetta muihin muutoksiin ja nähtävillä olon jälkeen tehty muutos hulevesi- ja puistoraittisuunnitelmaehdotukseen ei anna aihetta asettaa suunnitelmaa uudestaan nähtäville.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa