RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.06.2020/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
2 | Liitekartat 543-411-6-241 |
Tilan 543-411-6-241 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös
Elinvoimalautakunta 02.06.2020 § 54
731/10.03.00.03/2020
Tilalle Haltiala 543-411-6-241 haetaan suunnittelutarveratkaisua ja poikkeamispäätöstä yksiasuntoisen, 1-kerroksisen 200 k-m²:n suuruisen omakotitalon ja 20 k-m²:n suuruisen talousrakennuksen rakentamiseksi. Rakennuspaikan pinta-ala on 1 470 m² ja se sijaitsee Perttulan Mikkolanmäessä osoitteessa Anjantie 10.
Voimassa olevassa Uudenmaan maakuntakaavassa hakemuksen kohteena oleva rakennuspaikka sijaitsee valkoisella alueella, jolle voidaan osoittaa paikallista merkitystä omaavaa maankäyttöä. Kaavamääräyksen mukaan alueelle suuntautuvaa asuin- ja työpaikkarakentamista on ohjattava taajamatoimintojen alueille ja kyliin. Uusimaa-kaava 2050 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavaehdotuksessa rakennuspaikka sijaitsee alueella, jota koskevat yleiset suunnittelumääräykset. Maakuntakaavaehdotuksessa osoitettujen keskusten, palvelukeskittymien ja taajamatoimintojen kehittämisvyöhykkeiden ulkopuolella tapahtuva asuin- ja työpaikkarakentamisen tulee ensisijaisesti sijoittua olemassa olevan yhdyskuntarakenteen yhteyteen. Rakentamisen ohjauksessa tulee huomioida olemassa olevan infrastruktuurin mahdollisimman tehokas hyödyntäminen, palveluiden saavutettavuus ja kestävän liikkumisen edellytykset. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä minimoimaan liikenteestä aiheutuvia melu-, tärinä- ja päästöhaittoja.
Valtuuston vuonna 2015 hyväksymässä Perttulan oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa hakemuksen kohteena oleva tila sijaitsee kyläalueella (AT-2) ja mitoitusvyöhykkeellä 2 (mit-2).
Alue on maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta. Lisäksi hanke edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesta rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa koskevasta määräyksestä, osayleiskaavan mukaisesta rakennuspaikan enimmäiskerrosalasta sekä rakennusjärjestyksen rakennuksen vähimmäisetäisyyttä yksityistien keskilinjasta koskevasta määräyksestä.
Hakijan perustelut
Hakija on perustellut hakemustaan sillä, että rakennuspaikka sijaitsee rakennettujen rakennuspaikkojen välissä ja tilalle on jo aiemmin myönnetty suunnittelutarveratkaisu omakotitalon rakentamista varten. Hakemuksen mukainen hanke vastaa kooltaan alueen muiden asuinrakennusten kokoluokkaa ja rakennusten etäisyys Anjantiestä on yhtenäinen muiden tien varrella olevien rakennusten kanssa.
Naapurien kuuleminen
Naapureille on varattu tilaisuus lausua mielipiteensä hakemuksen johdosta eikä heillä ole ollut huomautettavaa.
Suunnittelutarveratkaisun lähtökohdat ja perustelut
Hakemuksen kohteena oleva rakennuspaikka sijaitsee tiiviisti rakentuneen Mikkolanmäen asuinalueen keskellä. Alueelle on ominaista pienet, usein alle 2 000 m²:n suuruiset rakennuspaikat. Hakemuksen kohteena oleva rakennuspaikka rajautuu pohjoisesta Anjantiehen sekä idästä ja lännestä rakennettuihin rakennuspaikkoihin. Eteläpuolella kulkee Nummenpääntie, jonka pohjoisreunaan on Perttulan oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa osoitettu kevyen liikenteen yhteystarve.
Hakemuksen kohteena oleva rakennuspaikka sijaitsee tiiviisti rakennetulla kyläalueella, joka on Uotilan alakoulun lukittua oppilaaksiottoaluetta. Matkaa alakouluun on noin 3,0 km. Kirkonkylän ja Klaukkalan taajamissa sijaitseviin yläkouluihin ja muihin palveluihin on matkaa noin 8-10 km. Nummenpääntien, Perttulantien ja Lopentien varsilla ei ole kevyen liikenteen väylää ja 1-2 luokkien oppilaat kuljetetaan Uotilan kouluun. Muutoin kouluteitä ei ole luokiteltu vaarallisiksi kouluteiksi kyseisillä luokka-asteilla. Julkinen liikenne Helsingin suuntaan kulkee Lopentieltä, jolla sijaitsevalle pysäkille on rakennuspaikalta matkaa noin 1,1 km. Alueella on vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkosto.
Nummenpääntien keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) on vuonna 2019 ollut 943 ajoneuvoa, josta raskaan liikenteen osuus 55. Alueella on 50 km/h nopeusrajoitus. Nopeuden, liikennemäärän ja raskaiden ajoneuvojen osuuden vaikutus teoreettisen melualueen 55 dBA leveyteen on hakemuksen kohteena olevan rakennuspaikan kohdalla noin 20 m. Näin ollen yli 55 dBA:n melualue ei ulotu hakemuksen kohteena olevalle rakennuspaikalle, jonka eteläraja sijaitsee yli 20 metrin etäisyydellä Nummenpääntien keskilinjasta.
Kuntasuunnittelulautakunta on myöntänyt rakennuspaikalle suunnittelutarveratkaisun sekä poikkeamisen rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa koskevasta määräyksestä ja osayleiskaavan mukaisesta enimmäiskerrosalasta 198 k-m²:n suuruisen omakotitalon rakentamiseksi 20.6.2017 § 73. Rakennuslupaa ei kuitenkaan haettu säädetyssä ajassa ja suunnittelutarveratkaisu/poikkeamispäätös raukesi kesällä 2019. Rakennuspaikalla sijaitsi rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan 16 k-m²:n suuruinen vapaa-ajan asunto. Tämä loma-asunto on hakijan antamien tietojen mukaan purettu jo kesällä 2019.
Mikkolanmäellä on yli kuusikymmentä rakennettua rakennuspaikkaa, joista osa on alun perin ollut lomarakennuksia. Osayleiskaavassa osoitettu kevyen liikenteen yhteystarve Nummenpääntien ja hakemuksen kohteena olevan rakennuspaikan välissä tulee huomioida rakennusten sijoittumisessa rakennuspaikalle.
Koska hakemuksen kohteena olevaa tilaa on jo aiemmin käytetty rakennuspaikkana, rakennuspaikalle myönnetyn suunnittelutarveratkaisun raukeamisesta on vain vähän aikaa ja tila sijoittuu rakennettujen rakennuspaikkojen väliin täydentäen olevaa rakennetta, hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä.
Poikkeamispäätöksen lähtökohdat ja perustelut
Poikkeaminen maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesta rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa koskevasta määräyksestä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaan rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2 000 neliömetriä. Nyt hakemuksen kohteena olevan rakennuspaikan pinta-ala on 1 470 neliömetriä.
Mikkolanmäen alue on tiiviisti rakentunut asuntoalue, jolla sijaitsee paljon alle 2 000 m²:n suuruisia rakennettuja kiinteistöjä. Kiinteistön vieressä kulkee Perttulan vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkosto, johon kiinteistön on mahdollista liittyä.
Kun otetaan huomioon, että alueen rakennuspaikat ovat yleisesti pinta-aloiltaan pieniä ja kiinteistön mahdollisuus liittyä vesiosuuskunnan verkostoon, voidaan katsoa, että hakemuksen tueksi on olemassa erityisiä syitä eikä haettu rakentaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä.
Poikkeaminen Perttulan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan rakennuspaikan enimmäiskerrosalaa koskevasta määräyksestä.
Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan rakennuspaikan enimmäiskerrosala saa olla enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta. Nyt on tarkoituksena rakentaa 1 470 m²:n suuruiselle tilalle 200 k-m²:n suuruinen omakotitalo sekä 20 m² suuruinen talousrakennus/katos, jolloin kerrosala tulisi olemaan noin 15 % rakennuspaikan pinta-alasta. Asemapiirrokseen talousrakennuksen alaksi on osoitettu 70 m². Näin ollen 50 m² rakennuksesta olisi katosta.
Alueella on paljon pieniä rakennettuja rakennuspaikkoja, joilla kerrosala on 10 -15 % rakennuspaikan pinta-alasta. Rakennuspaikan kerrosala ei kuitenkaan tule olemaan lähellä asemakaavoitettujen pientaloalueiden tehokkuutta, joka Nurmijärvellä yleisesti tarkoittaa tehokkuuslukua 0,25 eli 25 % rakennuspaikan pinta-alasta. Tehokkuuden ei haja-asutusalueella kuitenkaan tulisi olla yli 15 %.
Kun otetaan huomioon, että alueen rakennuspaikat ovat yleisesti pinta-aloiltaan pieniä ja alueella on useita rakennettuja rakennuspaikkoja, joiden kerrosala on 10-15 % rakennuspaikan pinta-alasta, voidaan katsoa, että hakemuksen tueksi on olemassa erityisiä syitä eikä haettu rakentaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä.
Poikkeaminen rakennusjärjestyksen rakennuksen vähimmäisetäisyyttä yksityistien keskilinjasta koskevasta määräyksestä.
Rakennusjärjestyksen mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella rakennus on rakennettava vähintään 12 m etäisyydelle yksityistien keskiviivasta. Nyt hakemuksen kohteena oleva omakotitalo ja talousrakennus ovat asemapiirroksen mukaan osoitettu noin 10 metrin etäisyydelle Anjantien keskiviivasta.
Mikkolanmäki on tiiviisti rakennettu kyläalue, missä rakennukset yleisesti sijaitsevat lähellä yksityisteitä. Naapuritilan 543-411-6-89 ja suurin osa Anjantien eteläpuolella sijaitsevista rakennuksista sijaitsee noin 8 metrin etäisyydellä Anjantien keskilinjasta.
Kun otetaan huomioon, että alue on tiiviisti rakennettu ja muidenkin rakennettujen kiinteistöjen rakennukset sijaitsevat yleisesti alle 12 metrin etäisyydellä yksityistien keskilinjasta, voidaan katsoa, että hakemuksen tueksi on olemassa erityisiä syitä eikä haettu rakentaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Elinvoimalautakunta toteaa, että hakemuksen mukainen rakennuspaikka sijaitsee alueella, joka on maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta. Hanke edellyttää myös maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesta rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa koskevasta määräyksestä, osayleiskaavan mukaisesta rakennuspaikan enimmäiskerrosalasta sekä rakennusjärjestyksen rakennuksen vähimmäisetäisyyttä yksityistien keskilinjasta koskevasta määräyksestä.
Suunnittelutarveratkaisu
Elinvoimalautakunta katsoo, että haetulle rakentamiselle on olemassa maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n 1 momentin tarkoittamat edellytykset esittelytekstissä esitetyin perustein ehdolla, että
- asuinrakennus tulee sijoittaa rakennuspaikan pohjoisosaan.
- Asuinrakennus tulee sovittaa huolella ympäröivään maisemaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön.
- Kiinteistö tulee liittää vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkoton.
Hakemuksen mukainen rakentaminen ei esitetyin ehdoin aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä.
Poikkeamispäätös
Elinvoimalautakunta katsoo, että hakemuksen tueksi on erityisiä syitä, eikä haettu rakentaminen esittelytekstissä esitetyin perustein aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Hakemukseen suostuminen ei vaaranna maanomistajien tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumista lupakäsittelyssä. Elinvoimalautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesta rakennuspaikan vähimmäispinta-alaa koskevasta määräyksestä, osayleiskaavan mukaisesta rakennuspaikan enimmäiskerrosalasta sekä rakennusjärjestyksen rakennuksen vähimmäisetäisyyttä yksityistien keskilinjasta koskevasta määräyksestä ehdolla, että
- rakennuspaikan kerrosala on enintään 220 k-m²
- rakennukset tulee sijoittaa vähintään 8 metrin etäisyydelle Anjantien keskilinjasta.
Päätös asiasta annetaan julkipanon jälkeen. Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös ovat voimassa kaksi vuotta päätöksen antamispäivästä lukien, jona aikana rakennusvalvontaviranomaiselta tulee hakea rakennuslupaa, muutoin suunnittelutarveratkaisu/poikkeamispäätös raukeaa.
Minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ei saa ryhtyä ennen rakennusluvan myöntämistä.
Sovelletut oikeusohjeet:
Maankäyttö- ja rakennuslaki 16 § 1 mom., 116 §, 137 § 1 mom., 171 §, kunnan hallintosääntö 21 §.
Valmistelija
yleiskaavainsinööri Arja Junttila, puh. 040 317 2530
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |