Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 10


 

 

Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittelijät europarlamenttivaalissa 2024

 

Keskusvaalilautakunta 24.04.2024 § 10     

720/00.00.00.01/2023  

 

 

Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan, kun tarkastettavia ennakkoäänestysasiakirjoja on paljon, keskusvaalilautakunta voi päättää, että avustava henkilökunta suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten. Tätä tehtävää suoritettaessa tulee vähintään kahden henkilön olla yhtä aikaa saapuvilla.

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisprosessiin kuuluu lähetekuorten avaaminen lähetekirjeiden ja vaalikuorien lajittelu ja laskeminen äänestysalueittain sekä niiden ennakkoäänestysten merkitseminen äänioikeusrekisteriin, joita ei ole sinne merkitty jo ennakkoäänestyspaikassa.

 

Vaalilakiin on tullut 1.11.2018 lukien voimaan 5 a luku kirjeäänestämisestä. Ulkomailla asuvilla tai oleskelevilla on mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan kirjeitse äänestämällä kotonaan, minkä vuoksi ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamiseen on tullut uusi vaihe. Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput vaalikuoriin.

 

Tarkastamis- ja hyväksymisprosessin sujuvuuden vuoksi ehdotetaan, että avustava henkilökunta hoitaa myös hyväksyttävissä olevien (selvien) äänestyslippujen leimaamisen ym. ennen keskusvaalilautakunnan lakisääteistä kokousta, jossa varsinaiset ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, on tehtävä. Kirjeäänestysasiakirjoja käsiteltäessä tulee läsnä olla neljä henkilöä siten, että yksi henkilöistä on keskusvaalilautakunnan sihteeri.

 

Esittelijä 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta päättää

1. määrätä kokouksessa esitettävässä liitteessä nimetyt henkilöt käsittelemään ennakkoäänestysasiakirjoja vuoden 2024 europarlamenttivaalissa, ja

2. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin käsittelemään kirjeäänestysasiakirjoja yhdessä
kolmen muun liitteessä nimetyn henkilön kanssa vuoden 2024 europarlamenttivaalissa sekä

3. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tarvittaessa nimeämään lisää henkilöitä käsittelemään ennakkoäänestysasiakirjoja ja tekemään muutoksia liitteeseen.

 

Valmistelija

Hallintojohtaja Katja Vuorinen

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.