Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 23


 

 

Nuorisoyhdistysten toiminta-avustukset 2024

 

Hyvinvointilautakunta 23.04.2024 § 23     

354/02.05.01.02/2024  

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan hyvinvointilautakunnan tehtävänä on hyväksyä kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisoyhdistysten sekä hyvinvointia edistävien yhdistysten avustusten jakoperusteista ja jakaa avustukset.

 

Nuorisopalveluiden talousarviossa vuodelle 2024 on varattu nuorisoyhdistysten toiminta-avustuksiin 24 000 euroa. Summa on 500 euroa vähemmän kuin vuonna 2023 (NUUKA-toimenpide).

 

Hyvinvointilautakunnan 24.1.2023 § 5 hyväksymässä avustussäännössä toiminta-avustuksen myöntämisen kriteerit määritellään seuraavasti: Toiminta-avustusta myönnetään nurmijärveläisen nuorisoyhdistyksen ja nuorten toimintaryhmien sääntömääräisen ja koko vuoden kestävän säännöllisen toiminnan tukemiseen. 

 

Toiminta-avustusta myönnetään nurmijärveläisten nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien alle 29-vuotiaiden nuorten harrastustoiminnan, osallisuuden, kasvun ja hyvinvoinnin edistämiseen ja tukemiseen.

 

Nuorisoyhdistysten kohdeavustusten hakuaika oli 11.-31.3.2024. Hakuajasta tiedotettiin 1.3.2024 Nurmijärven Uutisissa ja kunnan verkkosivuilla julkaistulla tiedotteella. Avustushakemukset toimitettiin sähköisesti kunnan verkkoasiointipalvelu Solmussa.

 

Avustuksella ei voida kattaa toiminnan kuluja kokonaisuudessaan, vaan avustettavalla tulee olla myös omaa varainhankintaa.

 

Avustettavan toiminnan tulee edistää Nurmijärven kunnan strategian toteutumista.

 

Avustusta ovat hakeneet 31.3.2024 mennessä seuraavat hakijat:

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

 

Hyvinvointilautakunta päättää

1)      ottaa käsittelyyn kaikki 13 hakemusta

2)      että avustukset maksetaan oikaisuvaatimusajan jälkeen. Jos päätöksestä tehdään oikaisuvaatimus, maksetaan myönnetyistä avustuksista 50 % ja loput sen jälkeen, kun oikaisuvaatimus on käsitelty lautakunnassa, edellytyksellä, että käsittely ei tuo muutoksia avustusten jakoon.

3)      myöntää nuorisoyhdistysten toiminta-avustukset ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Valmistelija

Nuorisopäällikkö Katja Günther, puh. 040 317 2060

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.