Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 9


 

 

Eron myöntäminen Jätelautakunta Kolmenkierron varajäsenyydestä ja uuden jäsenehdokkaan nimeäminen

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 17   

 

 

 

Jätelautakunta Kolmenkierto on kuntien yhteinen jätehuoltoviranomainen, joka toimii 13 kunnan yhteislautakuntana. Kaikki kunnat ovat myös Kiertokapula Oy:n osakaskuntia. Lautakunnan vastuukuntana toimii Hämeenlinna. Lautakunta on osa vastuukunnan hallintoa, mutta viranomaistehtävien hoito on vastuukunnasta riippumatonta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan jäsenet sopijakuntien nimeämistä jäsenistä kuntavaalien vaalikauden pituiseksi toimikaudeksi.

 

Vastuukunnalla on oikeus nimetä yhteiseen lautakuntaan kaksi (2) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja muilla sopijakunnilla on oikeus nimetä yhteiseen lautakuntaan yksi (1) varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen.

 

Nurmijärven kunnanvaltuusto on nimennyt Jätelautakunta Kolmenkiertoon 1.8.2021-31.5.2025 väliselle toimikaudelle varsinaiseksi jäseneksi Maiju Tapiolinnan ja varajäseneksi Kimmo Pirkkalan.

 

Kimmo Pirkkala on 15.1.2024 saapuneella viestillä ilmoittanut eroavansa jätelautakunta Kolmenkierron varajäsenyydestä henkilökohtaisten syiden perusteella.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle ja edelleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

- hyväksyy Kimmo Pirkkalan eron jätelautakunta Kolmenkierron varajäsenyydestä,
- nimeää uuden ehdokkaan jätelautakunta Kolmenkierron varajäseneksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Kimmo Pirkkala ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1 kohta) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Varajäsen Ritva Örling liittyi kokoukseen asian käsittelyn ajaksi.  

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle ja edelleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

- hyväksyy Kimmo Pirkkalan eron jätelautakunta Kolmenkierron varajäsenyydestä,
- nimeää Cisse Schalinin jätelautakunta Kolmenkierron varajäseneksi.

 

 

Kimmo Pirkkala poistui esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 1-kohta; osallisuusjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.             

 

 

 

Valtuusto 13.03.2024 § 9     

113/00.00.01.02/2024  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää ja esittää edelleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuustolle, että se

- hyväksyy Kimmo Pirkkalan eron jätelautakunta Kolmenkierron varajäsenyydestä,
- nimeää Cisse Schalinin jätelautakunta Kolmenkierron varajäseneksi.

 

Käsittely

Kimmo Pirkkala ilmoitti esteellisyydestään (osallisuusjäävi; hallintolaki 28.1 § 1-kohta) osallistua asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta. Varavaltuutettu Minna Jokinen osallistui kokoukseen asian käsittelyn ajaksi.  

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Kimmo Pirkkala poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi; hallintolaki 28.1 § 1-kohta) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.