Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 18


Liite1 Ympäristötoimiala, toimintakertomus 2023

 

 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2023

 

Tekninen lautakunta 05.03.2024 § 18     

134/00.01.02.02/2024  

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutuminen kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Kunnat soveltavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolain 3 luvun 2 §:n mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antaa tarkempia ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain 113–116 §:n soveltamisesta.

 

Koko ympäristötoimialan toimintakate oli noin 0,3 milj. euroa muutettua talousarviota parempi. Toimintatuottoja kertyi 1,4 milj. euroa muutettua talousarviota enemmän, ja toimintakulut ylittivät muutetun talousarvion 0,9 milj. eurolla.

   

Osavuosikatsauksissa ympäristötoimialan talousarvioon tehtiin talousarviovuoden aikana noin 9,5 milj. euron talousarviomuutokset. Suurin määrärahamuutos 10,2 milj. euroa tehtiin omaisuuden tuottojen ja hallinnan toimintatuottoihin Kesko Oyj:n tonttikaupan toteutuessa.

 

Teknisen lautakunnan alaisuuteen kuuluvat tekninen keskus, tilakeskus sekä hallinto- ja talouspalvelut pois lukien rakennusvalvonta, joka kuuluu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan.

 

Teknisen keskuksen toimintakate toteutui noin 0,4 milj. euroa muutettua talousarviota heikommin. Tulosalueen henkilöstökulut kasvoivat ennakoitua enemmän onnistuneiden rekrytointien sekä lomapalkkavarauksen myötä, ja palvelujen ostojen ylitykseen vaikuttivat haastavat talvikeliolosuhteet.

 

Tilakeskuksen toimintakate toteutui noin 0,1 milj. euroa muutettua talousarviota parempana. Toimintatuotot toteutuivat 1,0 milj. euroa ennakoitua parempina vakuutuskorvauksen ja vuokratuottojen myötä. Toimintakulut ylittyivät 0,9 milj. eurolla pääasiassa asiantuntijamenojen sekä kiinteistöjen korjaus- ja hoitokustannusten kohdalla.

 

Hallinto- ja talouspalveluiden toimintakate toteutui noin 0,1 milj. euroa muutettua talousarviota parempana.

 

Kunnallistekniikan rakentamisen investoinnit toteutuivat 1,5 milj. euroa muutettua talousarviota alhaisempana, mutta 1,3 milj. euroa alkuperäistä talousarviota korkeampana. Toteumaan vaikutti erityisesti Klaukkalantien jalankulku- ja pyörätien hankkeelle saatu avustus, josta kirjautui 0,8 milj. euroa tuloja vuodelle 2023.

 

Talonrakennuksen investoinnit toteutuivat noin 0,9 milj. euroa muutettua talousarviota korkeampana ja 0,1 milj. euroa alempana alkuperäiseen talousarvioon nähden. Rajamäen kampuksen kustannuksia kohdistui ennakoitua enemmän vuodelle 2023.

 

Koko toimialan investoinnit toteutuivat noin 1,1 milj. euroa muutettua talousarviota alhaisempana ja noin 2,1 milj. euroa alhaisempana kuin alkuperäinen talousarvio.

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä osaltaan ympäristötoimialan toimintakertomuksen vuodelta 2023.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkastuksia.

 

Valmistelija

controller Anu Salonen, anu.salonen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Kokouksessa pidettiin tauko asian käsittelyn aikana klo 17.15–17.21.