Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 10


Liite1 Toimintakertomus 2023 SIHY

 

 

Sivistyslautakunnan alaisen toiminnan toimintakertomus 2023

 

Sivistyslautakunta 29.02.2024 § 10     

134/00.01.02.02/2024  

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutuminen kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kunnat soveltavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolain 2 §:n mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antaa tarkempia ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain 113—116 §:n soveltamisesta.

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toisen osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen.

 

Tilinpäätöksessä raportoidaan lisäksi kuntastrategian seurannan mittarit.

 

Lautakuntien on käsiteltävä toimintakertomuksensa ennen 05.03.2024.

 

Henkilöstöpalvelut laatii koko kunnan henkilöstökertomuksen vuodelta 2023. Henkilöstö-

kertomus ja toimintakertomukset viedään osaksi tilinpäätöstä.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan sekä toimialan alaisten tulosalueiden yhteinen toimintakertomus vuodelta 2023 on liitteenä. Sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan kuuluvat tulosalueista koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeet sekä hallinto- ja talouspalvelut.

 

Kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen sivistys- ja hyvinvointitoimialalla sekä kuntastrategian seurannan mittareiden raportointi toimialan osalta on oheismateriaalina.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan muutetun talousarvion toimintakate alittui 1 278 564 euroa. Toimintatuotot ylittyivät 795 629 euroa. Ylitys johtui budjetoitua suuremmista kotikuntakorvauksista ja eri hankkeisiin tulleista suuremmista erillisistä valtionavustuksista. Toimintakulut alittuivat 482 936 euroa. Toimintakulujen alitus johtui aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin ja muihin toimintakuluihin varattujen määrärahojen alittumisesta sekä yksityisen hoidon tuen ja sen kuntalisän kustannusten alittumisesta. Myös palvelujen ostot alittuivat, koska liikelaitos Aleksia palautti ruoka- ja siivouspalveluista laskuttamiaan määrärahoja.

 

Tulosalueista toimintakatteen alittivat koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut sekä liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Toimintakatteen ylittivät hallinto- ja talouspalvelut sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeet.

 

Sivistyslautakunnan alaisista tulosalueista muutettuun käyttösuunnitelmaan verrattuna budjetoidun toimintakatteen alittivat eri tulosalueet seuraavasti: koulutuspalvelut (915 382 euroa) ja varhaiskasvatuspalvelut (226 069 euroa). Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeet ylitti toimintakatteen 31 534 eurolla sekä hallinto- ja talouspalvelut 44 786 eurolla.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sivistys- ja hyvinvointitoimialan toimintakertomuksen vuodelta 2023 alaisensa toiminnan osalta.

Sivistyslautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkastuksia.

 

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.