Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 4


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 23.01.2024 § 4  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 39 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

16.1.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Tekninen johtaja

16.1.2024 § 4 3–352 Klaukkala, Tilkankuja, asemakaavan muutos, vireilletulo ja luonnos

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

Hallinnon asiantuntija Pia Raukamo, pia.raukamo(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.