Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 9


 

 

Kulttuuriavustukset 2024, marraskuun 2023 haku

 

Hyvinvointilautakunta 23.01.2024 § 9     

21/02.05.01.02/2024  

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön (4.10.2023 § 27) mukaan hyvinvointilautakunta hyväksyy kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustusten jakoperusteet ja jakaa avustukset. Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt kulttuuriavustusten jakoperusteena käytettävän kulttuuriavustussäännön kokouksessaan 12.9.2023 § 53.

 

Kulttuuriavustuksiin käytettävissä oleva määräraha vuodelle 2024 on 35 500 euroa, josta 3 000 euroa on varattu kulttuuripalkinto Konstiniekkaan (hyvltk 23.1.2024). Kulttuuriavustuksena jaetaan 32 500 euroa. Hakuaikoja on kaksi, 1. hakuaika on toimintavuotta edeltävän vuoden marraskuussa ja 2. hakuaika toimintavuoden maaliskuussa.

 

Kulttuuriavustuksen marraskuun hakuaika oli 13. - 30.11.2023. Hakuajasta tiedotettiin kunnan verkkosivuilla 7.11.2023 julkaistulla tiedotteella ja Nurmijärven Uutisissa 11.11.2023 julkaistulla lehti-ilmoituksella. Lisäksi hakuaika julkaistiin kulttuuripalveluiden verkkosivuilla. Hakemukset liitteineen tuli palauttaa kunnan verkkoasiointipalvelu Solmuun 30.11.2023 mennessä.

 

Avustushakemuksia tuli määräaikaan mennessä viisi kappaletta.

  

Avustustoiminnan yleiset periaatteet kulttuuriavustussäännön mukaan

 

Laissa kuntien kulttuuritoiminnasta (166/2019, myöhemmin kulttuurilaki) todetaan, että ”kunnan tehtävänä on järjestää kulttuuritoimintaa. Tämän tehtävän toteuttamiseksi kunnan tulee:

 

  • edistää kulttuurin ja taiteen yhdenvertaista saatavuutta ja monipuolista käyttöä;
  • luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle;
  • edistää kulttuurin ja taiteen harrastamista sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa;
  • edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja käyttöä sekä paikallista identiteettiä tukevaa ja kehittävää toimintaa;
  • edistää kulttuuria ja taidetta osana asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa;”

Kulttuuriavustuksilla tuetaan toimintaa, joka edistää kulttuurilaissa määriteltyjen tavoitteiden toteutumista. Lisäksi avustuksilla edistetään kylien ja alueiden elinvoimaisuutta.

 

Yleisiä rajauksia avustuksen myöntämiselle

  • Kulttuuriavustusta ei myönnetä samaan toimintaan, johon hakija saa avustusta joltakin toiselta kunnan toimielimeltä/hallintokunnalta.
  • Kulttuuriavustuksen myöntäminen on harkinnanvaraista.
  • Avustettavan toiminnan tulee noudattaa kunnan arvoja ja tuottaa hyvinvointivaikutuksia.
  • Avustusta ei myönnetä takautuvasti. Avustusta on haettava ennen avustettavan toiminnan aloittamista.
  • Avustus on käytettävä sinä vuonna, jona se on myönnetty, ja siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.

 

Kuka voi hakea avustusta ja mihin tarkoitukseen avustusta voi saada
 

  • Avustusta myönnetään ensisijaisesti taide- ja kulttuuriyhdistysten järjestämälle toiminnalle sekä ammattitaiteilijoille ja ammattitaiteilijoista koostuville työryhmille.
  • Kylä- ja asukasyhdistykset voivat hakea avustusta taide- ja kulttuuriohjelmaa sisältävien tapahtumien sekä muun kulttuuritoiminnan järjestämiseen.
  • Yksityishenkilö ja yksityishenkilöistä koostuva työryhmä voi hakea avustusta yksittäisen pääsymaksuttoman kulttuuritapahtuman järjestämiseen.
  • Yhdistykset voivat hakea avustusta paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen.
  • Tutkijat, tutkijaryhmät ja yhdistykset voivat hakea avustusta paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyvän tutkimuksen tekemiseen.

Tarkemmat tiedot hakukelpoisuudesta on esitetty kulttuuriavustussäännössä avustuslajien kohdalla.

 

Avustuslajit
 

  • Kohdeavustus kulttuuritapahtuman järjestämiseen, kulttuuriperinnön vaalimiseen ja muuhun Nurmijärvellä tapahtuvaan kulttuuritoimintaan
  • Taiteilija-apuraha taiteelliseen työskentelyyn
  • Nuorten taideopiskelijoiden stipendi
  • Ohjaaja-avustus
  • Vuokra-avustus

Mihin avustusta ei myönnetä ja mihin sitä ei saa käyttää

 

Avustusta ei myönnetä

1. Samaan toimintaan, johon hakija saa avustusta joltakin toiselta kunnan toimielimeltä/hallintokunnalta.

2. Kunnan omille yksiköille ja niiden järjestämään toimintaan

3. Suljettuihin tilaisuuksiin/toimintaan ja vuosijuhliin

4. Uskonnolliseen ja puoluepoliittiseen toimintaan

5. Kurssimuotoiseen opetustoimintaan, oppilaitoksen toimintaan

6. Yrityksille ja elinkeinon harjoittamiseksi katsottavaan toimintaan, sekä voittoa tavoittelevaan toimintaan

7. Pääasiassa markkina- tai markkinointitapahtumaksi katsottavalle tapahtumalle/toiminnalle

8. Alle 35 vuotta toimineiden yhdistysten historiikkeihin

9. Opinnäytetöiden ja muiden opiskeluun liittyvien tutkimustöiden rahoittamiseen

10. Taiteen harrastajien toteuttamien omakustanteiden tekemiseen/julkaisemiseen

 

Avustusta ei saa käyttää

1. edelleen jaettavaksi stipendeinä ja palkintoina

2. henkilöiden tai toisen yhdistyksen avustamiseen tai hyväntekeväisyystoiminnan rahoittamiseen

 

Avustettaviksi kuluiksi ei hyväksytä

1. alkoholi-, ruokailu- ja tarjoilukuluja

2. kukittamisesta, palkitsemisesta ja muistamisesta aiheutuvia kuluja

3. laitteiden ja muun irtaimen/kiinteän omaisuuden hankkimisesta aiheutuvia kuluja pois lukien taiteellisen toiminnan toteuttamisessa käytettävät kuluvat tarvikkeet, materiaalit ja välineet, mutta ei kuitenkaan ilotulitteet

4. peruskoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta johtuvia kuluja, tai kurssi/opetusmaksuja

5. harrastus-, kilpailu- ja virkistysmatkoista aiheutuvia kuluja


Avustuspäätöstä tehtäessä arvioidaan edellä mainittujen kriteerien lisäksi:
 

  • Toiminnan suunnitelmallisuutta, laadukkuutta, laajuutta ja hyvinvointivaikutuksia
  • Toimintasuunnitelmaa ja omarahoitusosuutta
  • Hakemuksen vakuuttavuutta ja suunnitelman realistisuutta
  • Avustettavalle toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumista
  • Hakijalle aiemmin myönnetyn avustuksen käyttöä ja myöntämisperusteiden noudattamista
  • Taiteilija-apurahan hakijan toiminnan ammattimaisuutta ja suunnitelmallisuutta sekä työsuunnitelman vakuuttavuutta ja realistisuutta
  • Nuoren taideopiskelijan stipendinhakijan osalta kiitettävää/erittäin hyvää opintomenestystä, taiteen alalla osoitettua aktiivisuutta/menestystä sekä muita hakemuksessa esitettyjä ansioita

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys

 

 

Hyvinvointilautakunta päättää myöntää seuraavat avustukset, yhteensä 2 500 euroa:

Krannilan asukasyhdistys ry
-Krannilan sadonkorjuutorin järjestäminen:  esityksistä aiheutuneet kulut, markkinointi, tilavuokra, 450 €
-Krannilan kuivurin joulutorin järjestäminen: esityksistä aiheutuneet kulut, markkinointi, tilavuokra, 450 €

Svenska Föreningen i Nurmijärvi ry
-Alllsång på Tabor, 700 €
-Svenska Dagens Bio, 400 €

------------
-Nuorten taiteenopiskelijoiden stipendi, 500 €

Avustusrahaa jää käytettäväksi 30 000 euroa vuodelle 2024.

 

 

Valmistelija

Kulttuuripäällikkö Mia Luoto, puh. 040 317 2506

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.