Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 82



 

 

Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2023–2025 ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2023-2025

 

Hyvinvointilautakunta 25.10.2023 § 59   

 

 

 

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ovat osa kunnan strategista johtamista. Ne ovat työvälineitä, joilla voi suunnitella, seurata, arvioida ja raportoida kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

 

Hyvinvointikertomustyö jakaantuu kahteen osaan:

1. hyvinvointikertomukseen, joka kuvaa hyvinvoinnin nykytilanteen

2. hyvinvointisuunnitelmaan, jossa on kuvattu tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin parantamiseksi.

 

Kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman osana on lastensuojelulain mukainen kunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä koskeva lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.

 

Nurmijärven kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelussa on tarkasteltu kunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaa tutkittuun tietoon pohjautuen ja otettu huomioon tämänhetkiset hyvinvointiin liittyvät ilmiöt. Suunnitelmassa tuodaan esille keskeiset lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit vuosille 2023–2025. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lapsiin, nuoriin ja perheisiin kohdennettua hyvinvointityötä. Nuorilla tarkoitetaan tässä suunnitelmassa alle 29-vuotiaita. Suunnitelmaan liitetään Nurmijärven kunnan opiskeluhuoltosuunnitelma, joka on hyväksyttävänä lokakuun sivistyslautakunnassa.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma koostuu neljästä kokonaisuudesta: Turvallisen kasvuympäristön mahdollistaminen lapsille ja nuorille, Lapsiperheiden tukeminen ja vanhemmuuden vahvistaminen, Nuorten kasvun tukeminen, Lasten ja nuorten aktiivisen vapaa-ajan ja mielekkään harrastamisen edistäminen.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma oli käsittelyssä vuoden 2023 tammi-helmikuussa lautakunnissa ja kunnanhallituksessa. Kunnanhallitus palautti asian valmisteluun kokouksessaan 13.2.2023. Kunnanhallitus evästi lisättäväksi suunnitelmaan seuraavat asiat:

 

1. Lasten- ja nuorten hyvinvoinnin tila Nurmijärvellä, eri-ikäisten lasten lukumäärä, työttömyysprosentit, lapsiperheet, syntyneet lapset

2. Suunnitelmaa ohjaavat elementit, keitä on osallistettu suunnitelman tekemiseen?

3. Kuntastrategian painopisteet

4. Avataan käsitteet (Suomen harrastamisen -malli, Mape)

5. Lapsiystävällinen hallinto ja päätöksenteko, lapsivaikutusarvioinnit päätöksenteossa

6. Yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja kolmannen sektorin välillä

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman jatkovalmistelussa on huomioitu kunnanhallituksen antamat evästykset.

 

Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2023–2025 sekä Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2023–2025 ovat liitteinä.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2023–2025 sekä Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2023–2025, ja lähettää ne kunnanhallituksen kautta valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Valmistelija

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050

Kehittämisasiantuntija Terhi Joki, puh. 040 317 2418

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Sivistyslautakunta 26.10.2023 § 58     

  

 

 

Nurmijärven kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman jatkovalmistelussa on huomioitu kunnanhallituksen esittämät evästykset.

 

Suunnitelmaan liitetään Nurmijärven kunnan opiskeluhuoltosuunnitelma.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta hyväksyy osaltaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2023–2025, ja lähettää sen kunnanhallituksen kautta valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 20.11.2023 § 176   

 

 

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2023–2025 sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2023–2025.

 

Valmistelija

liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, kaisa.laine(at)nurmijarvi.fi

kehittämisasiantuntija Terhi Joki, terhi.joki(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Teknisenä korjauksena asian käsittelyn otsikkoon lisätään näkyviin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan lisätään näkyviin kunnanhallituksen kokouksessaan 13.2.2023 tekemien evästysten mukainen sisältö.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin seuraavalla teknisellä korjauksella:

- asian käsittelyn otsikkoon lisätään näkyviin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan lisätään näkyviin kunnanhallituksen kokouksessaan 13.2.2023 tekemien evästysten mukainen sisältö.

 

 

 

 

 

Valtuusto 13.12.2023 § 82     

1004/00.01.02.02/2023
36/01.04.02.00/2023
  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto hyväksyy Nurmijärven kunnan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2023–2025 sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2023–2025.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.