Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 67



 

 

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen purkaminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 142   

 

 

 

Pelastuslaitosten toiminta on 1.1.2023 siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta. Nurmijärven kunnan alueella pelastustoiminnasta on vastannut Vantaan kaupungin organisaatioon kuulunut Keski-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitos. Liikelaitoksen toiminta ja irtain omaisuus on siirtynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023.

 

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitos on perustettu sen osakaskuntien yhteistoimintasopimuksella, ja osakaskuntina ovat olleet Vantaan kaupungin lisäksi Hyvinkään kaupunki, Järvenpään kaupunki, Keravan kaupunki, Mäntsälän kunta, Nurmijärven kunta, Pornaisten kunta ja Tuusulan kunta. Viimeisin voimassa ollut yhteistoimintasopimus on tullut voimaan 1.1.2009. Yhteistoiminta on lakannut hyvinvointialueuudistuksen seurauksena 31.12.2022 ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitos on lakkautettu Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksellä 19.12.2022 § 10.

 

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen toiminnan lopettamisen ja liikelaitoksen lakkauttamisen jälkeen on jaettava osakaskuntien kesken liikelaitoksen varat ja velat. Yhteistoimintasopimuksen 15 kohdan 2 kappaleen mukaan sopimuksen purkautuessa Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen varat jaetaan purkusopimuksessa erikseen sovittavalla tavalla.

 

Liikelaitoksella on ollut tilinpäätöshetkellä 31.12.2022 omassa pääomassa kertynyttä ylijäämää 8 998 085, 54 euroa, kertynyttä poistoeroa 975 744,72 euroa sekä vuoden 2022 alijäämää -193 13,19 euroa, yhteensä 9 780 699,07 euroa. Lisäksi on otettava huomioon Vantaan kaupungin avaavaan taseeseen 1.1.2023 tehdyt kirjaukset, jotka liittyvät omaisuuden ja liiketoiminnan siirtoon hyvinvointialueille. Hyvinvointialueille tehty irtaimen käyttöomaisuuden vastikkeeton luovutus vähentää jaettavia varoja 7 331 315,35 eurolla ja hyvinvointialueiden vastattavaksi siirtynyt lomapalkkavelka lisää jaettavia varoja 4 001 382,28 eurolla. Kaiken kaikkiaan jaettavaa jää 6 450 766,00 euroa.

 

8.2.2023 tilanteen mukaan Nurmijärven kunta saa varoja purettavasta liikelaitoksesta yhteensä 806 171,40 euroa. Varojen palautuminen on huomioitu jo Nurmijärven kunnan vuoden 2022 tilinpäätöksessä.

 

Vantaan kaupunki on esittänyt osakaskunnille varojen jakamista kuntien kesken näiden vuonna 2022 maksamien kuntaosuuksien mukaisessa suhteessa sekä yhteistoiminnan lopettamista koskevan purkusopimuksen hyväksymistä. Koska aiempi yhteistoimintasopimus on käsitelty kuntien valtuustoissa, käsitellään myös purkusopimus kuntien valtuustoissa.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen purkusopimuksen.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

Valtuusto 15.11.2023 § 67     

1070/00.04.03/2023  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto hyväksyy Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen purkusopimuksen.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.