Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 40


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 29.11.2023 § 40  

    

 

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää johtokunnan puheenjohtajan lisäksi johtokunnan esittelijä. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, käsitellään asia

kunnanhallituksessa.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset

 

20.11.2023 mennessä ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Vesilaitoksen johtaja

20/2023 08.11.2023 Nurmijärven Veden saneerausurakkaan liittyvän vahingonkorvauksen

maksaminen

21/2023 15.11.2023 Vesilaitoksen johtajan päätösvallan delegointi (hallintosäännön 34 § 1

mom) 1.12.2023 alkaen

 

Lvi-teknikko

5/2023 17.10.2023 Hakemus vesilaskun kohtuullistamiseksi (KP1279)

6/2023 01.11.2023 Hakemus vesilaskun kohtuullistamiseksi (KP2020039)

 

Esittelijä 

Vesilaitoksen johtaja

 

Esitys 

Johtokunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei johtokunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

toimialasihteeri Pia Raukamo, pia.raukamo(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.