Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 30


Liite1 Nurmijärven Vesi, Vastineet arviointikertomukseen 2022

 

 

Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2022

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 25.10.2023 § 30     

445/00.03.00/2023  

 

 

Valtuusto on 31.5.2023 § 23 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen toimialaan kuuluvat vastineet nro 23, 24 ja 25.

 

Esittelijä 

Vesilaitoksen johtaja

 

Esitys 

Nurmijärven Vesi-liikelaitos päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2022 johtokunnan alaisesta toiminnasta.

 

Valmistelija

vesilaitoksen johtaja Kimmo Rintamäki, kimmo.rintamaki(at)nurmijarvi.fi

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.