Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 53


Liite7 Kulttuuriavustussääntö voimassa 1.11.2023 alkaen

 

 

Kulttuuriavustussäännön päivittäminen 2023

 

Hyvinvointilautakunta 12.09.2023 § 53     

1003/00.01.01.00/2023  

 

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 29.1.2018 § 25 yhdistyksille myönnettävien toiminta-avustusten yleiset periaatteet, jotka koskevat soveltuvasti myös kohdeavustusten jakamista. Toiminta- ja kohdeavustusten tarkemmat myöntämisperusteet määritellään kunkin toimielimen osalta lautakuntien erikseen hyväksymissä avustussäännöissä. Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt päivitetyn kulttuuriavustussäännön kokouksessaan 25.1.2022 § 3.

 

Kulttuuriavustukset ovat kohdeavustuksia, joita voidaan myöntää kulttuuritapahtuman ja kulttuuritoiminnan järjestämiseen, taiteelliseen työskentelyyn, sekä kulttuuriperinnön vaalimiseen. Kulttuuriavustusten lisäksi avustusrahasta jaetaan kulttuuripalkinto Konstiniekka, tunnustuspalkinnot ja nuorten taideopiskelijoiden stipendit.

 

Kulttuuriavustussääntöön esitetään muutoksia ja tarkennuksia. Kunnanhallitus hyväksyi 5.6.2023 § 91 "Kulttuuri-, matkailu- ja tapahtumaohjelman" (hyvltk 23.5.2023 § 34, elinvoimaltk 25.5.2023 § 34), joka sisältää tavoitteita vuoteen 2030 saakka. Ohjelman tavoitteisiin kuuluu kulttuuriavustusten osalta mahdollistaa tapahtumien järjestämistä tukemalla yhdistyksiä ja ammattitaiteilijoita avustuksella. Kulttuuriavustuksella halutaan tulevaisuudessa mahdollistaa myös muiden, kuin nurmijärveläisten yhdistysten ja taiteilijoiden/taiteilijaryhmien järjestämiä tapahtumia ja toimintaa silloin, kun se tapahtuu Nurmijärvellä, ja nurmijärveläiset pääsevät hyötymään siitä. Sääntöä esitetään muutettavaksi siten, että se mahdollistaa myös muiden kuin nurmijärveläisten yhdistysten ja taiteilijoiden avustamisen edellä mainitulla tavalla. Avustuksen jakamisen yleisiin kriteereihin esitetään tarkennusta, jonka mukaan kulttuuriavustusta myönnetään aina harkinnanvaraisesti, ja ammattitaiteilijan kriteereihin esitetään mainintaa tekijänoikeuskorvauksista. Sääntöön on tehty myös joitakin pienempiä kirjoitusteknisiä korjauksia.


Päivitetyn kulttuuriavustussäännön esitetään tulevan voimaan 1.11.2023 alkaen.

Kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää kulttuuriyhdistysten avustusten jakoperusteista ja jakaa avustukset.

Liitteenä on päivitetty kulttuuriavustussääntö.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä päivitetyn kulttuuriavustussäännön ja päättää, että kulttuuriavustussääntö tulee voimaan 1.11.2023.

 

 

Valmistelija

Kulttuuripäällikkö Mia Luoto, puh. 040 317 2506

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.