Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 100



 

 

Kunnanhallituksen myöntämät avustukset vähävaraisille yleishyödyllisille järjestöille ja nuorisoseuran-, raittiusseuran- ja työväentaloille vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 19.06.2023 § 100     

438/02.05.01.02/2023  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion käyttösuunnitelmassa on varattu kunnanhallitukselle määrärahaa vähävaraisten yleishyödyllisten järjestöjen tilavuokra-alennuksiin sekä nuorisoseuran-, raittiusseuran- ja työväentalojen käyttö- ja hoitokuluavustuksiin yhteensä 6 000 euroa.

 

Kunnanhallituksen vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen kohdassa 8. on todettu, että avustuksista kuuluttaminen ja niiden jakaminen on sovittava toimialojen kesken tapahtuvaksi niin, että avustusta yhteisön tietylle hankkeelle myönnetään pääasiassa vain yhden toimialan kautta.

 

Kaikki yhteisöille suunnattu rahallinen apu on käsiteltävä kirjanpidossa avustuksena. Avustusmäärien kokonaisuuden hallitsemiseksi toimialan on avustuspäätöksessä mainittava avustuksen enimmäismäärä tai todettava, mitä lisäavustuksia on edelleen mahdollista saada myönnettävän avustuksen lisäksi.

 

Määräaikaan mennessä (13.6.2023 klo 16) kunnanhallitukselle ovat toimittaneet hakemuksen Klaukkalan Demarit ry, Nurmijärven Vasemmistoliitto ry, Perttula-Uotilan Nuorisoseura ry, Röykän-Leppälammen Nuorisoseura ry, sekä Palojoen Nuorisoseura ry. Nämä kaikki hakemukset koskevat rakennusten käyttö- ja hoitokuluja. Taito Etelä-Suomi ry haki avustusta Klaukkalan taitokeskuksen  tilavuokraan.

 

Hakemuksia tuli edellisvuoteen verrattuna kolminkertainen määrä. Jakoperusteena on muodostuneen käytännön mukaisesti yhdistyksen ylläpitämän kiinteistön käyttökulut, huomioiden yhdistyksen saamat muiden hallintokuntien avustukset.  Yleisesti todettuna käyttökustannusten, kuten energiakustannusten kasvu sekä toisaalta esimerkiksi vuokratuottojen väheneminen näkyy hakemusten lukumäärässä, kuten myös haettujen korvausten euromäärissä.  Tilavuokra-avustuksen osalta vaikuttavana tekijänä on vuokratason määrä ja sen prosentuaalinen muutos, joka voidaan huomioida, jos se on määrärahan perusteella mahdollista. Tänä vuonna muiden, yhtä perusteltujen hakemusten vuoksi se ei ollut mahdollista.

 

Jakoperiaatteissa tulee soveltaa yhdistysten yhdenvertaisuutta ja tasapuolista kohtelua koskevia hallintoperiaatteita. Näin ollen esitetään, että kunnanhallitus käyttää avustuksille varatun määrärahan kokonaisuudessaan alla esitetyille hakijoille.

 

Hakemuksista laaditut yhteenvedot ovat tämän pöytäkirjapykälän liitteinä.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää myöntää avustukset

1. vähävaraisille yleishyödyllisille järjestöille vuoden 2023 tilavuokriin yhteensä 1 180,00 € seuraavasti:

Taito Etelä-Suomi ry
1 180,00 €

2. nuorisoseuran-, raittiusseuran ja työväentalojen käyttö- ja hoitokulujen avustamiseen vuonna 2023 yhteensä 4 820,00 € seuraavasti:

Klaukkalan Demarit ry
1 200,00 €

Nurmijärven Vasemmistoliitto ry
900,00 €

Palojoen Nuorisoseura ry
920,00 €

Perttula-Uotilan Nuorisoseura ry
800,00 €

Röykän-Leppälammen Nuorisoseura r.y.
1 000,00 €

 

Valmistelija

kunnanlakimies Sari Forsström, sari.forsstrom(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

avustuksen hakijat